sunnuntai 28. tammikuuta 2007

Shell, Ollila ja kestävä kehitys

Ruskeasannan Shell joutui kauppasaartoon vuonna 1989. Sen jälkeiset asiointini Shell-huoltamoilla voi laskea yhden käden sormin. Olen pitänyt voimassa henkilökohtaiset talouspakotteet tätä brittiläis-hollantilaista öljyjättiä vastaan kohta jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Niiden seurauksena olen kantanut öljytuotteisiin käyttämäni kaksikymmentä tuhatta euroa muihin yhtiöihin.

Kun Suomen yrityselämän ässä Jorma Ollila otti vastaan kutsun Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, hämmästelin hänen valmiuttaan tahriutua öljyyn. Ehkä hän ei kuitenkaan ole myynyt periaatteitaan. Päivän Hesarissa on Ollilan haastattelu, joka lämmittää vihreää sydäntäni.


"Ollilan mukaan ensimmäinen keino on energiatehokkuus. ... Tämä tarkoittaa energian säästöä ... Keinoja tehostaa energian käyttöä on loputtomasti energiansäästölampuista moottorien taajuusmuuttajiin ja matalaenergiataloihin.
Toinen keino pelastaa maapallo on puolittaa energiantuotannossa syntyvät hiilidioksidipäästöt. ...
Panittehan merkille, että Ollila mainitsi ensimmäiseksi juuri energiatehokkuuden.
Siitä ympäristöjärjestötkin puhuvat vaihtoehtona ydinvoimalle. Ne pitävät ydinvoiman lisärakentamista ”energiajuoppohulluutena”, joka vie rahat uusiutuvan energian kehittämisestä.
Siitä huolimatta Suomessa haetaan ydinvoimasta yhtä, isoa ratkaisua hiilidioksidipäästöihin. Ollilasta tällaista yhtä ratkaisua ei ole."


Shell on vuosien varrella rikkonut YK:n asettamat talouspakotteet Etelä-Afrikkaan ja Haitiin, ja Shell on pilannut nigerialaisen ogoni-kansan ympäristön ja elinolot Nigeriassa. Shell on lyönyt laimin ympäristönsuojelun niin kehitysmaissa kuin USA:n Texasissa ja Pohjanmerelläkin. Shellin pääjohtaja Ron Oxburgh on antanut mauttomia lausuntoja myrkyllisten kaasuvuotojen hyvistä puolista ja osoittanut kaikkien keinojen olevan käytössä liikevoiton tavoittelussa.

Jorma Ollila puhuu kuitenkin samoista arvoista, joihin hän uskoi jo nuorena johtaessaan Vaasassa 16-vuotiaana luontokerho Reviiriä. Aika näyttää mikä on Shellin liiketoimintamalli. Onko Jorma otettu johtokuntaan kiillottamaan yrityskuvaa? Onko hän se filosofi tai narri, joka on otettu vastapooliksi sparraamaan toimitusjohtajaa?


"Entä jos ihmiset alkaisivat käydä päästökauppaa? Britanniassa hallitus selvittää, voisiko kansalaisilla olla jonkinlainen hiililuottokortti, jolla hankittaisiin sähköä, polttoainetta ja lentolippuja. Hiilikiintiönsä alittavat voisivat myydä osuuksiaan niille, jotka kuluttavat paljon sähköä tai lentävät usein.
Ollila tuntee brittiläisen keskustelun läpikotaisin. Britanniassa jopa konservatiivipoliitikot tuntuvat esittävän ajatuksia, joista meillä puhuvat lähinnä vihreät ja Maan ystävät."


Tarvitaan kyllä enemmän kuin yksi Hesarin juttu, että uskon esimerkiksi Oxburghin tai Shellin liiketoimintamallin muuttuvan. Taustoja skeptisismille löytyy esimerkiksi Maan ystävien tuottamasta Lessons not Learned -raportista. Toivottavasti öljy-yhtiöt palkkaavat lisää olliloita korvaamaan niitä lobbareita, joita on juossut esimerkiksi Esson asioilla Brysselin toimistoissa.

tiistai 23. tammikuuta 2007

The School for Atheists

Arno Schmidt on Suomessa heikosti tunnettu saksalainen prosaisti. Hän kuuluu ”postmodernistien” sateenkaariperheeseen, epäpyhään allianssiin jonka jäseniä yhdistää (näkökulmasta riippuen) vain vääräleukaisuus tai tehtävä kielen ja kirjallisuuden uudistamiseksi. Sunnuntaina aloin lukea hänen teostaan The School for Atheists. A Novella = Comedy in 6 Acts (1972). Se kertoo Willam T. Kolderupista ja hänen lähipiiristään vuosina 1969 ja 2014. Sisäkkäiset ja päällekkäiset mise-en-abyme-rakenteet ja kielen typografinen leikittely tekevät teoksesta haastavan omaksua pieninä viihdepaloina. Oli hauska tunne solahtaa sisään Schmidtin kääntäjän John E. Woodsin käyttämään englantiin:

SUSE KOLDERUP (the sleepy coboldweb of a hi-school junior : superb straight full legs; the peach of a lap infronta the pert blond ass; a fat tendernavenebulosity; elfin breastlets, pLatte di Luna; face brimfull of dreamfluff. She speaks reproachfully) : ”Shy, You’re just as cheerful as a babyrattle. : Who’s that calling to chat at length, when people ’re s’=posed to be slêêpin’ ?”; (: Uncle Guide ? : something special ? - : ooh; whaddyano ! dormouslyly) : ”so it’s all gotta be done hoxpox, huh ? - ”; (and now betstakes herself, lady=longlegs, over to the entryhall mirror afterall - ? - ) : ” - dón’t it look=good ? ! - ”

(yesyés : ’Problem Figure; Who exposes Her feet to every passerby’. As plus & strapping as ever a maid reard on her hindlegs; (: ’she wore a green and bonny drass ’nd was indeed a comely lass : a lovely sight was she !’ - (and 50 years later She’s the town witch !)...

KOLDERUP : ”My dear monkeyshine - : in My=day at the site of such garb, they would ’ve silently stricken You from the fam’ly bible. - (?) : But We are no longer living in the dogdays, for You to turn upout in such merrylarkish=brevity.”; (You=&=adult, pff !; (ie, sure : malitia supplet aetatem)).


Schmidtin kirja jää kuitenkin cocktailpaloiksi. Sen lukeminen kokonaisuutena onnistuu parhaiten lomalla, vaikkapa muutamana kesäpäivänä pihatuolissa. Eilen illalla aloitin Péter Esterházyn kirjan Sydämen apuverbit. Olen sen joskus osttanut kirjaston poistoteoksista 50 sentillä, ja muistin sen olevan runokokoelman. Siinä missä Schmidt on tinkimätön ja taitava, on Esterházy laiska ja knoppaileva.

perjantai 19. tammikuuta 2007

Elävän ravinnon puolesta

Hiiri päätymässä kissanruuaksiEno kirjoitti Vihreä lanka -lehdessä ekokestävästä kissanravinnosta. "Kissaa ei sovi päästää luontoon etsimään itse ravintoaan. Se nimittäin on tehokas peto".

Lihaa sen olla pitää, tuumaa kissa. ”Kaupan lihaa” sen olla pitää, näyttää tuumaavan Eno. Vaikka Enolla saattoi olla vähän pilkettä vilkkuluomessa, edustaa väite varsin yleistä näkemystä vihreiden ja kaupunkilaisten parissa.

Miksi on parempi, että kissa syö ”luomu”-tuotantolihaa, joka on sikalassa kasvatettu ja tapettu tätä tarkoitusta (yhteiskunnallistettua ravinnontuotantoa) varten? Miksi on parempi hankkia possuja karsinaan teurastusta varten kuin antaa eläimen metsästää luonnonvaraisia jyrisjöitä ja pikkulintuja?

Kissa on valtaosin kotieläin, ja tuskin Suomen kissakanta kasvaa hallitsemattomasti, kun tämä vierasperäinen laji metsästää kotoperäisiä hiiriä ja lintuja. Totta kai näiden lajien populaatiot kärsivät monin paikoin kissapedoista, niin kuin muidenkin saaliseläinten populaatiot kärsivät saalistajistaan. Sitä voi pitää luontoon kuuluvana ilmiönä.

Onko “kaupan lihaa” -ajatusmallin takana myös sellaisia syitä jotka ovat jääneet tiedostamatta - esimerkiksi kontrollin tarve? Onko meillä tavoitteena saada kissa tulemaan kiltisti ja kuuliaisesti kupin ääreen: näin otamme haltuun ja jäsentyneiksi projekteiksi luonnolliset ja väkivaltaisetkin prosessit. Ovatko linnut niin söpöjä, että itse asiassa haluamme välttää omaa ahdistustamme, kun kissa ”rääkkää” niitä? Sillekin kissan toimintamallille on luonnolliset hygieenis-fysiologiset syyt.

Kissan ”sivistäminen” on arvovalintoihin ja ihmisen tarpeisiin perustuva näkökulma, jolla on vain vähän tekemistä luonnon itsensä kanssa. Hiiri on kissalle maittava ja monipuolinen ateria. Olen tyytyväinen, että kissamme hankkii tätä tuoretta ruokaa ilman jalostus-, pakkaus- ja kuljetuskustannuksia.

torstai 18. tammikuuta 2007

Formaattiradio tarjoaa pätkittyjä ohjelmia

Formaattiradio on purkanut sen sidoksen, joka oli puheohjelmaa juontavan radiotoimittajan ja hänen soittamiensa kappaleiden välillä. Ennen toimittaja saattoi kertoa kappaleeseen liittyvän omakohtaisen jutun tai taustatietoa. Nyt juonnot ovat kuin ohjelmaa, jonka katkaisevat irralliset mainoskat... siis biisit. Mikä lie Ylen kanava, Tiina von Martens oli äänessä aamulla kelloradiossa.

Tämä postaus on lähetetty Google Docs & Spreadsheetistä Safari-selaimella. Olihan tätä komboa kokeiltava, kun Google kirjoittaa:

If you are working to fix problems with a specific browser and would like to bypass this check, just add &browserok=true to the end of the Google Docs & Spreadsheets url.

Please note that it is a violation of intergalactic law to use this parameter under false pretenses, so don't let us catch you at it.

And, it won't work very well -- really.




Kokeilin myös Picasa-kuvagallerioita tekemällä kaksi verkkoalbumia.

sunnuntai 14. tammikuuta 2007

Sanomalehti kehittyy

Perforointi sanomalehdessäHesarin tämänpäiväinen numero on varustettu innovaatiolla, joka sopii tähän kiireiseen ja yksilökeskeiseen aikaan. Yleisönosastosivun sisäreunassa, arkin keskellä on perforointi, jollain krouvilla koneella vetäisty repäisylinja.

Me luemme viikonloppuisin Hesarin yhdessä. Yksin lehti tulisi selattua pikaisemmin, mutta toisen jatkaessa aukeaman lukemista tulee itsekin luettua "vielä yksi juttu".

Perforointi antaa uusia mahdollisuuksia tuunata parilukua. Toivoisin tätä uudistusta erityisesti kuolinilmoitusten yhteyteen. Olisi helppoa repäistä tämä sivu erikseen ja antaa kiinnostuneille mahdollisuus syventyä lehden osastoista homeerisimpaan, samalla kun itse voisi jatkaa uutisten parissa.

HUOM: Kommentointi on nyt avoin kaikille.

perjantai 12. tammikuuta 2007

Visualistin kolme työkalua

Visualistin työkalupakkiin kuuluu kolme perustyökalua: katse, käsi ja mielikuvitus. Niille löytyy käyttöä tekipä maalausta, valokuvaa tai layoutia.

Katse jäsentää sen mitä visualisti näkee. Kuvataiteilija hahmottelee ensin elementtien suhteet ja mitat. Maalarista riippuen tämä käy intuitiivisemmin tai tietoisemmin. Sama katse myös arvioi syntyvää kuvaa ja sen ominaisuuksia.

Itselleni katse on visualistina toimimisen perusta. Valokuvaajana olen kuin prosessori, joka analysoi näköhavaintojaan ja vaikutelmia, joita rajausten tuottamat representaatiot antavat. Piirtämään opin joitain vuosia sitten nimenomaan pohtimalla tapaani katsoa, pyrkiessäni kehittämään katsettani. Art directorina saa aikaa ihan käyttökelpoisia julkaisuja katsomalla mitä muut ovat tehneet edellä ja soveltamalla eii apinoimalla perässä.

Käsi eli tekninen hallinta on osa-alue, joka alkaa erotella sunnuntaimaalarit yhteen ja vakavat harrastajat toiseen kastiin. Valokuvauksessa tämän osatekijän voi kuitata sisäistämällä jonkin hyvän kirjan ja välineistönsä tekniset mahdollisuudet. AD:lla on muuttuvan teknologian vuoksi jatkuva teknisten taitojen päivityksen tarve.

Mielikuvitus, tai tarkemmin ajatellen luovuus on osa-alueista haasteellisin. Sitä on vaikea opetella ja opettaa, koska se on enemmän kuin pelkkä työkalu: luovuus ja sen laji ovat osa yksilön persoonallisuuden piirteitä. Perustaltaan luovuus on joutilaan mielikuvituksen ja vankan asiantuntemuksen tuomaa taitoa tehdä toisin, omalla ja uniikilla tavalla. Ennen sitä pidettiin taiteilijoiden ammattisalaisuutena, nyt luovuutta vaaditaan myös sisältötuotannossa ja elämystaloudessa.

Ja sitten se varsinainen syy eli uuden lelun hankinta. Ostin eilen Canon Powershot Pro1:n, jonka käsikirjaa luin koko illan. Hyvällä välineellä ja sen hallinnalla eivät onnistuneet kuvat jää ainakaan tekniikasta kiinni.

maanantai 8. tammikuuta 2007

Barbaarit tulevat

Siirtolaisuus on täynnä kultaisia mahdollisuuksia. Kirjassaan Kyllä Amerikka opettaa Sitra-johtaja Antti Hautamäki kuvailee Eldoradoon saapuneet eurooppalaiset, afrikkalaiset, aasialaiset ja latinot: ”kaikkia heitä yhdistää englannin kieli ja paremman elämän toivo.”

Monikulttuurisuus on mielestäni Kalifornian kiinnostavin piirre. Se on myös osaselitys Kalifornian taloudelliselle menestykselle. Alue houkuttelee maahanmuuttajia kaikkialta maailmasta (...) Kiinalaiset ja intialaiset emigrantit johtivat 1990-luvun lopulla 24 prosenttia kaikista Piilaakson yrityksistä, ja ulkomaalaisten omistamat yritykset työllistivät 14 prosenttia alueen työvoimasta.”

Hollanti oli kymmeniä vuosia tunnettu suuresta siirtolaisten määrästä ja kulttuurien rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Pinnan alla kyteneet ristiriidat leimahtivat ilmiliekkeihin kahden murhan kautta muutama vuosi sitten. Oikeistopopulistinen poliitikko Pim Fortuyn murhattiin 2002. Rääväsuinen elokuvaohjaaja Theo van Gogh kuoli raa’alla tavalla 2004, kun ääri-islamilainen Mohammed Bouyeri sai tarpeekseen islam-kritiikistä.

"Toisen polven siirtolaisten ongelmat ovat erityisen pahoja. Toinen polvihan oli asialla myös Lontoossa, kun metrojunia ja bussi räjäytettiin," kirjoitti Heikki Aittokoski sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Yhdysvalloissa siirtolaiset integroituvat ja kantavat taloutta eteenpäin. Euroopassa siirtolaiset jäävät työttömiksi sosiaalipummeiksi ja irralleen valtakulttuurista. Amerikka on siis onnistunut ja Eurooppa epäonnistunut.

Mistä ero johtuu? Euroopan ay-liikkeen minimipalkkarajoista? Siitä, että Euroopassa siirtolaisia tulee liian vähän - he muodostavat vähemmistön, kun taas USA:ssa siirtolaiset ovat enemmistö? Onko Eurooppa nähtävä Yhdysvaltojen tulevaisuuden kuvana, stagnaationa joka iskee siirtolaisuuden asettuessa?

Voisiko ero johtua Yhdysvaltain uskonnollis-kulttuurisesta sulatusuunin luonteesta eli suvaitsevuudesta eri tapoja kohtaan? Onko siinä, että ”kaikki ovat siirtolaisia” pakottava tarve löytää yhteinen ideologia, yhteinen symboliarvo, jotta olisi kohde johon identiteetti voisi kiinnittyä?

I pledge allegiance to the flag of the United States of America, and to the Republic for which it stands, one Nation under God, indivisible, with liberty and justice for all.

Siirtolaisuuden historia tarkoitti teurastusta intiaaneille, orjakaleereita afrikkalaisille, se tarkoitti rautateille nääntyviä kiinalaisia sekä alipalkattuja latinoja. "Kaukaasialainen rotu" (kuten he kutsuvat valkoista väkeä) meni, valloitti ja voitti. Ties vaikka Eurooppakin nousisi seuraavaksi maailmanvaltiaaksi, kun jokin siirtolaisryhmä pääsee vallankahvaan ja hyödyntää alkuperäisväestöä ja sen rikkauksia omiin tarpeisiinsa.

sunnuntai 7. tammikuuta 2007

Luusereista, tyynesti

Yöpöydälläni on Jayne Anne Phillipsin kokoelma Fast Lanes, jonka novellit piirtävät vahvasti mieleen painuvia kuvia päähenkilöistään. Nämä henkilöt ovat amerikkalaisen unelman ylijäämätavaraa: köyhiä, siirtolaisia, vinksahtaneita, sairaita tai muuten vain eri tien kulkijoita.

Eilen illalla luin novellin Rayme. Sen kertoja kuvaa kämppäkaverinsa Raymen toimia ja tempauksia opiskelijoiden ränsistyneessä kommuunissa 1970-luvulla. Kontekstin ja kerronnan sävyn rakentamisessa täytyy olla huolellinen, että lukijalle syntyy uskottava ja ymmärrettävä kuva nuoresta naisesta, joka pistää kavereilleen keittämään soppaan palan lattian linoleumimattoa:
”It’s clean,” Rayme said, ”I washed it first,” and then, angrily, ”If you’re not going to eat my food, don’t look at it.”

Phillips kirjoittaa varsin lakonisesti. Hän antaa tapahtumien sekä dialogien sävyjen puhua puolestaan. Rayme ei ole vain kertomus päähenkilöstään, vaan meskaliinihuuruinen tuokiokuvaus 70-luvun puolivälin amerikkalaisesta opiskelijoiden vaihtoehtokulttuurista Vietnamin sodan jäljiltä. ''This story could be about any of those people, but it is about Rayme and comes to no conclusions.''

perjantai 5. tammikuuta 2007

Lyhy Tutkistelemus Webbiszä ja Palowijna Kirjotuxist

Jos viinavero tosiaan nousee, löytyy apu netistä. Siihen hätään voi lukea vaikka aineistopalvelu Kainosta Lyhy Tutkistelemus Palowijnan Poltto-Aseista ja Palowijnan Walmistamisesta Jywistä , Hedelmistä , Marjoista ja Juurista , Nijn myös Käytteen walmistamisesta ja Distilleeratuista Palowijnoista etc . etc .

Vanhat tekstit ja lähdeaineistot punkevat nettiin häkellyttävällä vauhdilla. Project Gutenberg lienee kaikkien tuttu, ja useille myös Project Runeberg, josta löytyy klassisia pohjoismaisia teoksia.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Aineistopalvelu Kaino on uusi tulokas. Siellä on tarjolla suomenkielisiä tekstejä 1500-luvulta 1900-luvun alkuun, suomalaisia sananparsia, Karjalan kielen sanakirjan hakusanat ynnä muuta.

torstai 4. tammikuuta 2007

Setä Petros ja matematiikka

Luinpa juuri Hesarista jutun tiedevuodesta 2006. Siinä kerrottiin Science-lehden valinnasta vuoden ykkösuutiseksi. Venäläinen matemaatikko Grigori Perelman oli löytänyt ratkaisun yhdelle maailman kuuluisimmista ja hankalimmista matemaattisista pulmista eli Poincarén konjektuuriin.

Aihe hyppäsi lehdestä esiin, kun satun juuri lukemaan Apostolos Doxiadisin romaania Setä Petros ja Goldbachin hypoteesi. Se on aika keveästi kerrottu tarina nuoren kertojan sedän suuresta unelmasta ja siitä miten tämä omistaa koko elämänsä kuun kurkotteluun. Petros ei halua suvun firmaa pyörittämään eikä hänelle myöskään riitä se, että olisi keskinkertainen matemaatikko. Tällä on tietysti seurauksia niin hänen uralleen kuin sosiaalisuudelleenkin. Tuli elävästi mieleen tämä venäläinen erakoitunut nero.

Matematiikka on yksi kirjan päähenkilöistä, ja ajattelinkin lukea kirjasta ainakin alun nuoremmille lapsilleni jonain iltana. He ovat hakemassa uuteen opinahjoon ensi vuodeksi. Toinen haluaa yläasteen englanti-matematiikka-painotteiselle luokalle ja toinenkin lukioon, joka on erikoistunut matematiikkaan.