Kävinpä juuri kokemassa Kansallisteatterissa kansallisen näytelmän. Kristian Smeds on sovittanut tekstin upeasti sekä näyttämölle että tähän aikaan. Tässä vaikutelmia omasta perspektiivistäni.
Prologissa esiteltiin teemat ja arvot:
- sotilaat istuivat joukossamme, päähenkilöitä olemme me
- Riitaojan monistus ensimmäisessä kohtauksessa > identiteetin ja yksilöllisyyden kitkeminen
- sotaanlähdössä kuohuu sama nationalismi, kansallinen hurmos joka nostattaa urheilussa: "den glider in"
- kuolleen venäläisen sotilaan maatuska-nukke > vihollisuus on yksi rooli, ihmisellä rooleja kuin sipulilla kuoria, vrt. Peer Gynt
Seuraavaksi oli vuorossa näytelmän pitkä keskiosa eli juonenmukaista tarinankerrontaa. Siitä tarttui mieleen kaksi asiaa: Jo Linnan kirjastakin tutun kristinuskon symboliikan korostaminen. Näytelmän komediallisten elementtien (ainakin sotamies Sus, aition yläluokkaispariskunta) kautta ymmärsin uudella tavalla Linnan absurdin lopetuksen "aika velikultia".
Epilogissa sotilaat tarhiintuvat vereen, ovat tappajia, mutta palattuaan heidän on sopeuduttava sankarin rooliin.
- sodan jälkeen kaikki uusiksi, "Suomi vuonna nolla"
- sodan loppu rinnastuu näytelmän nykyhetkeen, jossa on ammuttu alas presidentit, pääministerit aina teatterinjohtajaa myöten. Suomen, Suomi-käsitteen dekonstruktio. Kun jäämme hetkeksi ajattelemaan käsitettä ja puramme sen ampumalla alas kaiken, voimme ajatella rakentavamme sen uudestaan, tietoisina ja harkiten mitä haluamme mukaan rakennustyöhön.
Kristillinen symboliikka nostettu alleviivatusti esiin niin Lehdon rangaistuksessa kuin lopun rinnastuksessa siniristilippu - golgatan risti
Jeesus tapettiin ristillä; Suomen johtohenkilöt tapettiin ristillä - heihinkö uskomme siis, hekö meidät johdattavat ylösnousemukseen?
---
näytelmän tekijöillä on mainio blogi, ks. http://www.tuntematonsotilas.com > blogi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti