Opetushallitus on keskittynyt keräämään faktaa siitä, kuinka monta tietokonetta oppilaitoksessa on opiskelijaa kohden. Näitä tilastoja sitten pukataan uutisiksi sekä ministeriön että kuntien kautta: katsokaa kuinka meillä tietoyhteiskunta etenee, näin monta konetta on tarjolla.
Viimeisin hallitusohjelma pitää sisällään kokeiluhankkeen, jonka tavoitteena on, että jokaisella peruskoululaisella on henkilökohtaisessa käytössään tietokone. Hallitusohjelmassa ei puhuta mitään niistä puolista, jotka kuntien opetustoimessa muodostuvat pullonkaulaksi jo nyt: opettajien tietoyhteiskuntataitojen vähyys, tietokoneiden käytön vähäiset mahdollisuudet pinkeiden opetussuunnitelmien puristaessa tuntiresursseja, heikko tietojärjestelmä- ja käyttötuki.
Helsingin kaupungin opetusvirastossa tuupataan kouluihin tietokoneita pääasiassa keskitetysti, niin että virasto päättää niitä lähettää omien arvioidensa perusteella. Koulujen rehtorit kertovat, että usein tulee vääränlaisia laitteita, joille ei ole käyttöä. Esimerkiksi pöytäkoneita toimitetaan sinne mihin tarvittaisiin kannettavia. Koulu ei voi ostaa tietotekniikkamäärärahoillaan ulkoista polttavaa dvd-asemaa, koska virallisessa valikoimassa on vain sisäisiä. Lisäksi eräällekin rehtorille tullut uusi pc odotti edelleen atk-tuen asennuskäyntiä, kun sisään kannettiin jo uusi.
Tällä tavallako maailma pelastuu? Näinkö koulutamme kansakunnan, joka pitää Nokian hengissä ja ympäristöresurssien kulutuksen aisoissa? Ei mene montakaan vuotta, kun huomaamme esimerkiksi Intian menevän kaukana edellä tästä syystä: suhteellisen vähäisillä rautainvestoinneilla on keskitytty luomaan henkistä pääomaa, osaamista.
Meillä on kotikäytössä kuusi tietokonetta, mutta ei se tee minusta tietoyhteiskunnan edelläkävijää. Vaikka olen jo nelikymppinen, olen pysynyt vauhdissa mukana siksi, että ensimmäisestä kottaraispöntöstä lähtien on tullut pidettyä tuntosarvet herkkinä ja omaksuttua jatkuvasti uutta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
110% samaa mieltä! Kimmo-rehtori kertoi äskettäin hyvän esimerkin edullisesta ja fiksusta koulun koneistamisesta. Haminan ammattikoululla on päätelaitesysteemi: Linux-palvelimen päässä liuta ilmaiseksi saatuja poistokoneita. Niitä on voitu huoletta sijoittaa kaikkiin opiskelutiloihin, koska niitä ei kukaan varasta. Tietty tekniikka tarvitaan, että päästään verkkoihin. Kone ja tykki luokassa on ehdoton, mutta kone per oppija ei takaa juuri mitään... osalle se voi jopa olla huono juttu.
Oppimiskeskeisyys pitäisi olla johtotähti. Asia on tärkeämpi kuin väline. Minusta on ällistyttävää, miten paljon hienoja jutuja voi tehdä edullisella digikameralla ja miten vähän sitä käytetään oppimisessa. Digikameraa ei tarvitse päivittää, käytön oppiminen on helppoa ja toimii monenlaisten pedagogisten kehysten sisällä. Ei pelkkä lelu, vaan soveltuu myös "tiede"opetukseen. Kouluilla ei ole kameroita tai jos on, niin "se on rehtorilla kaapissa".
Kimmon esimerkki on hyvä, ja tällaisia ratkaisuja näkisi mielellään enemmänkin. Noormarkussa on vastaava client/server-ratkaisu ja muistaakseni Oulussakin on joissain kouluissa kokeiluna.
Mitä isompi kunta, sitä kaukaisempi tavoite. Esimerkiksi Helsingin kaupungin tietotekniikkastrategia (menossa kaupunginhallituksen käsittelyyn ensi maanantaina) nojaa mahdollisimman suureen yhtenäistämiseen, ja siinä ei oteta huomioon yksittäisen hallinnonalan kuten koulutoimen erityistarpeita. Se on aika iso puute - oppimiskäytössä tietokoneiden ja -verkkojen käyttö on kuitenkin aika lailla erilaista kuin hallintokäytössä.
Lähetä kommentti