Nuoleskellessani softistuuttia eilen Kampin keskuksessa katselin kauppojen nimiä uudella silmällä. Vastapäätä sijaitsi Nike, syvälle integroituneen tuotantoverkoston mannekiini, jonka eettinen ohjeisto on hioutunut sekä käytännön toiminnan että mediaskandaalien myötä. Niken vieressä loisti Vero Moda, tanskalaislähtöinen muotivaateketju. Se rantautui Suomeen yhtenä ensimmäisistä ulkomaisista kulutustavaraketjuista vuonna 1990 hankkimalla laman jäljiltä halpaa liiketilaa. Kerrosta ylempänä näkyi JC, joka saapui vasta 1990-luvun lopussa.
Kolmannessa kerroksessa, JC:n yläpuolella sijaitsee Clas Ohlsson, miesten Tiimaria vastaava tarvikekauppa. Luultavasti myös niiden ostotoiminnot ovat samankaltaiset. Halpaa pikkutavaraa etsivät ostajat kulkevat hikisiä päiviä Kantonin ja Hongkongin messuilla, ottavat spottitilauksia sieltä mistä halvalla saavat.
Tuurin kyläkauppa mainostaa toimintaperiaatteitaan: "Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan ... Miksi maksaa enemmän, jos saman tuotteen saa halvemmalla?!”
Spottitilaukset tuntemattomilta puljuilta kaukoidässä tarkoittavat usein myös yhteiskuntavastuun unohtamista. Niihin liittyy riski tehdastyöläisten viheliäisistä oloista ja olemattomista palkoista. Ne ovat myös niitä jotka eivät liikaa satsaa ympäristöasioihin, vaan tuuppaavat viemäreistään sakeaa jätelientä paikalliseen jokeen.
Tällaisia ajatuksia herätti Globalisaation portinvartijat, kirja kauppaketjujen sisäänostotoiminnasta. Esimerkiksi Esa Keskisen eli Tuurin kyläkaupan toimitusjohtajan vähättelevät merkitykset lapsityövoiman paljastumisen mahdollisuudesta olivat ajatuksia herättävää luettavaa.
Kirja on muuten SITRAn julkaisu, ja sen voi tilata netistä maksutta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti