Jatkoin vaihteeksi teosten luettelointia Librarything.comiin. Pääsin espanjalaisen nobelistin Juan Ramón Jiménezin tarinaan Harmo ja minä saakka. En oikein ymmärtänyt sitä kirjaa kun sen luin, niin yksinkertainen se oli. Yhtä oudolta tuntuu, että tälle kaverille on myönnetty kirjallisuuden Nobel – ei kylläkään tästä aasikuvauksesta, vaan runoudestaan. Olo oli vähän kuin Taata Sillanpään juttusilla. Ehkä se pitäisi lukea uudelleen, mutta tällä kertaa kesälomalla riippumatossa sympaattisessa valkoviinipöhnässä.
Bongaan ruusut tästäkin tarinasta:
”Katsohan, Harmo, kaikkialle sataa ruusuja: sinisiä ruusuja, valkoisia ruusuja, värittömiä... Koko taivas aivan kuin hajoaa ruusuiksi. (...) Voisi luulla että Paratiisin seitsemästä salista heitellään ruusuja maan päälle.”
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti