Kieli on virtuaalinen verkosto

Kieli on verkkojen verkosto. Kielelliset merkitsijät eli sanat ovat kuin saitteja, joihin jokainen tulee eri osoitteesta, erilaisella koneella ja etsimään eri sisältöjä. Kommunikaatio syntyy liikkeestä, osallistujan matkasta käsitteestä toiseen.

Käsitteiden - niinkuin saittienkin - välillä liikutaan syntaksin avulla. Tarvitaan verbejä eli hyperlinkkejä sitomaan käsitteitä toisiinsa, liittämään niihin propositioita. Kuten internetissäkin, kielessä on rakennesäännöstönsä, jota noudatetaan vaihtelevasti. Molemmissa myös kehittyy alakulttuureja ja osa linkeistä katoaa.

Kieli on virtuaalimaailma, jonka rajapinnat kokemusmaailmaan (”todellisuuteen”) ovat sopimuksenvaraisia. Esimerkiksi sydän merkitsee pikkulapselle, nuorelle rakastuneelle, lääkärille tai kauppiaalle aika erilaisia asioita. He kuitenkin lähtevät keskusteluissaan siitä, että ymmärtävät sanoilla samaa, vaikka käyttävätkin käsitteitä joilla tarkoittavat vain "häilyvästi samankaltaisia" kohteita.

Tämä internet-analogia tuli mieleen äsken suihkussa. Onkohan se lingvistille samanlainen banaliteetti kuin G.P. Landow'n 90-luvulla esittämä näkemys kirjallisuudesta hypertekstinä kirjallisuudentutkijalle? Minähän en lingvistiikkaa tunne, joten olisi kiva jos joku asianharrastaja pistäisi kommentin.

Ennen suihkua lueskelin kesäpaahteisella terassilla kirjaa Textual Strategies, jossa on Jacques Derridan artikkeli The Supplement of Copula. Jotta olisin ymmärtänyt tekstin, olisi pitänyt kutsua samoihin kesteihin myös Aristoteles, Nietzsche ja Benveniste, joten tyydyin selailuun. Raapustin muistiinpanon marginaaliin alun perin näin:
If language is like a web, the concepts/signifiers are its nodes. The copula (’to be’) is a vector, giving the essential dynamism to the utterance, addressing to certain attributes (other concepts that are at the same time autonomous and linked as well).