sunnuntai 17. kesäkuuta 2007

Kauneus kateissa eli halutaan ostaa gps-panta kissalle

Helmi, meidän lemmikkimme, on taas ollut yötä poissa kotoa. Se viihtyy hyvin omalla pihalla eikä tee pitkiä reissuja. Aamuisin avaamme terassin oven ja kutsumme sitä kotiin. Useimmiten katti vastaa kutsuun ja tulee sisälle syömään ja nukkumaan.

Tänä aamuna kumppanini nousi huhuilemaan kattia, mutta näkikin pihalla ketun. Se tuijotti toista kaniamme, joka oli jähmettynyt paikoilleen ulkoaitauksessaan. Kissaa ei tietenkään näkynyt.

* *

GPS eli satelliittipohjainen paikannusjärjestelmä on tavalliselle kansalaiselle tuttu jo auto- ja venenavigaattoreista. Viime aikoina on tullut monenlaisia tuotteita myös ulkoilijalle: kännyköitä jotka lähettävät reitin Google Earthiin tai toiseen kännykkään (demo YouTubessa) ja esimerkiksi suunnistajien etenemisen kuvaava järjestelmä Jukolan viestiin.

Eilisessä Hesarissa oli juttua, että Australiassa on kehitetty GPS:ään perustuva lehmien sähköpaimen. Kun lehmä astuu alueelle, johon on rakennettu virtuaalinen aita (määritetty tietokoneella tietyt koordinaatit, koskematta maastoon mitenkään), alkaa lehmän panta surista ja jos lehmä vain jatkaa kohti aitaa, se saa pienen sähköiskun kuten perinteisestä aidasta.

Odotan aikaa, että GPS-paikantimesta kehitettäisiin ohut, kissalle sopiva kaulapanta. Meidän tapauksessamme saattaisi pärjätä myös aktiivisella RFID-tunnistimella, jonka toimintasäde on muutamia kymmeniä metrejä.

* *

Kun tulin pihamökkiin kirjoittamaan yhtä opiskelutehtävää, löysin Helmin nukkumasta mökkisängystä. Se oli pompannut avoimesta ikkunasta sisälle lämpimään.

1 kommentti:

Päivi Jantunen kirjoitti...

Meillä on käytössä nyt kissalla Pet Finder panta ja hyväksi todettiin

paivi.jantunen@gmail.com