Se vauhditti sittenkin

Minä tapaan lukea illalla sängyssä vain lyhyen tovin, ehkä puolisen tuntia. Tähän tarkoitukseen ovat käypää kauraa novellit, runokokoelmat ja monet tietokirjat.

Toissapäivänä kirjoitinkin miten luen runoja puhtaasti huvikseni. Samaa kaavaa noudattavat iltaiset tietokirjanikin. Noukin niistä pätkiä kuin rusinoita pullasta.

Joulukuun alussa surffasin Sitran sivuille. Sieltä saa tilata monia julkaisuja maksutta kotiin. Osa kirjoista on uusia, mutta myös vanhat ja puisevatkin käyvät hyvin iltaselailuun. Otetaanpa esimerkiksi tämä Irma Levomäen Arvojen moninaisuus tietoyhteiskunnassa.

Kirja on tuskin edes aikanaan (1998) vastannut siihen asetettuihin odotuksiin. Se on esipuheen mukaan tilattu ”tietoyhteiskuntaa koskevan arvokeskustelun vauhdittajaksi.” Kirjoittaja on kuitenkin valinnut epäpoleemisen linjan, eräänlaisen Johdatus etiikkaan -luentorungon käytännöllisen filosofian ykkösvuotisille opiskelijoille.

Eipä se silti ansioton ole. Se tuli lueskeltua läpi, tuli punnittua erilaisia jäsennyksiä kuten mielipiteet/asenteet/arvot tai tiedolliset, esteettiset ja eettiset arvot. Käytännön hyötyä siitä oli tänään, kun kirjoitin esseetä internettutkimuksen metodologiasta ja etiikasta.

Millaisessa suunnitelmataloudessa tietoyhteiskuntaa ruvettiinkaan edistämään! Niin tässä kuin muutamassa muussakin Sitran tuonaikaisessa julkaisussa vastaan höökii pajatus sisällöntuotannosta, ”panostuksesta sisältöteollisuuteen”. Työläiset ja yrittäjät: olkaa luovia!

Luotan enemmänkin verkostoyhteiskuntaan. Oppi leviää epävirallisia teitä, ja uudet ideat syntyvät orgaanisesti ja informaalisti, organisoitujen rakenteiden ulkopuolella. Kun joku on keksinyt idean, myykööt luovuutensa hedelmän yritykselle, jonka tehtävänä on jalostaa siitä tuote.

Levomäen mukaan koulutushaasteen muodostaa mm. viitekehysten ja ihmiskäsityksiä koskevan ajattelun välineiden puute. ”Tätä tarvetta korostaa vielä postmodernin kulttuurin arvokriisi ja sirpaloituneiden vaikutteiden virtojen lisääntyminen, jonka pyörteissä jokaisen on pystyttävä muodostamaan elämänkatsomuksensa ja arvomaailmansa itse.”

Tässä kohden huomasin pysähtyväni ja rupeavani kommentoimaan kirjan marginaaliin. Onko meillä menossa ”postmoderni arvokriisi” vai olemmeko itse asiassa vapautuneet agraariyhteisön laintauluista? Olin juuri lukenut blogia, jossa 35 vuoden avioliiton jälkeen kirkkoherran jättämä ja kiusaamaksi joutunut nainen jäsentää elämäänsä ja saa vertaistukea verkossa. Tätä taustaa vasten ajattelin, ettei tietoyhteiskunta tai sirpailoituneet vaikutteet tarkoita automaattisesti huonoja tai vaikeita tilanteita.

Meidän tietoyhteiskuntamme tärkeimmässä tehtaassa eli koululaitoksessamme jää valtavasti aikaa ja energiaa vapaaksi, kun ei enää pistetä voimavaroja yhtenäiskulttuurin iskostamiseen. Toisin sanoen enää ei opeteta kaikille tismalleen samoja pakollisia aineita. Laajempi valinnaisuus tarkoittaa, että kaikille yhteinen osaaminen vähenee, mutta osaamisen kokonaiskenttä laajenee, kun itse kukin löytää omat erikoistumisen alueensa.