perjantai 2. helmikuuta 2007

Syntymättömien sukupolvien Eurooppa hukassa

Kiinassa on ryhdytty toimiin Eero Paloheimon kirjan Syntymättömien sukupolvien Eurooppa ansiosta. Sikäläiset ovat päättäneet renoveerata Gegusta - yhdestä pikkukaupungistaan - ekologisen metropolin Paloheimon ekoeettisten teesien pohjalta. Ajatukset ovat tullivapaita, totesi jo muutosvoima-Luther. Hienoa, että Eero on profeetta edes vieraalla maalla!

Etsin, kaivan ja kääntelen. Kissa katselee pää kenossa mitä on menossa. Lukunurkkauksen kirjahylly on järjestyksessä, mutta sen lisäksi kirjoja on muissa hyllystöissä ja niitä myös lojuu siellä täällä. Olen varma, että tuo Paloheimon bestseller on tullut hankittua, mutta oikealta paikaltaan löytyy vain Maan tie. Jos olet lainannut Syntymättömien sukupolvien Euroopan, voisit vaikka sen palauttaa. Jos sinulla on ylimääräinen, pistä tulemaan.

Jospa joskus saisin aikaan tietokannan kirjoistani. Esimerkiksi Librarything.com on hyvä tyyssija: Flickeriä vastaava, mutta kirjoihin perustuva yhteisö. Sinne saa vietyä kirjojen tiedot yksinkertaisimmin näpyttelemällä ISBN-koodin tai viivakoodin lukulaitetta vilauttamalla kuin kirjastoammattilainen konsanaan. Pitäisiköhän pistää lapset palkkatöihin...
*

YK:n tänään julkistetussa ympäristö- ja ilmastoraportista ei enää löydy ehkä- ja toisaalta- ilmauksia, kun puhutaan kasvihuoneilmiön voimistumisesta ja ihmisen vaikutuksesta lämpenemiseen. Valtamerten ennustetaan nousevan vain 20-60 senttimetriä. Toisaalta uusin tutkimus jäätiköiden sulamisesta ei ole ehtinyt vaikuttaa tähän IPCC:n tutkimukseen.

Ei kommentteja: