Viihteen ja vauvojen vaikutusvallasta

Angelina Jolie ja Brad Pitt. Siinäpä sellainen pari, jonka tunnistaa jopa meikäläinen vanhan maailman veikko. Sitä voi pitää yhtenä mittarina heidän tunnettuudestaan ja tärkeydestään.

Ei siis ihme, että Forbes-talouslehden tekemällä listalla maailman vaikutusvaltaisimmista vauvoista ykkössijan saa Shiloh Jolie-Pitt. Kakkosena on Suri Cruise. Hänen vanhempansa ovat Katie Holmes ja Tom Cruise, joista tunnistan elokuvanäyttelijäisän.

Mutta mitä ihmettä - kolmosena on Zahara Jolie-Pitt. Ja viitosenakin Pax Jolie-Pitt! Jos vauvaikä päättyy alle vuoden vaiheessa, täytyy näiden olla joko kolmoset tai adoptoituja ipanoita. Miten ihmeessä näiden keskinäinen ranking on päätetty? Miksi Pax häviää jopa Britney Spearsin ja Kevin Federlinen tenavalle? Olipa syy mikä tahansa, Googlen haku vahvistaa tilanteen:

SJP 538,000 hits

ZJP 254,000

PJP 34,000

Tämän haluan oppia

Joka sektorilla on omat keskeiset juttunsa, jotka pitää tietää. David Lodge kirjoitti kerran hauskassa romaanissaan Changing Places amerikkalaisesta kirjallisuudentutkijasta, joka ei ollut ikinä lukenut Hamletia. Eräs orkesterimuusikko puolestaan ei tiennyt kuka sävelsi Maamme-laulun.

Johdannosta arvaa hyvin, että nyt seuraa jotain henkilökohtaista. Minä nimittäin olen harrastellut hypertekstiä ja nettijuttuja kohta parikymmentä vuotta, joten pitäisihän tässä osata RSS.

Mitä ihmettä pitäisi tehdä, että saan tähän Blogger-blogiin feedit jaikuistani? Tai fiidattua näkyviin Facebookin statuksen, minifeedin ja Wall-viestit? Kaikkein yksinkertaisimmat automaattitoiminnot vielä onnistuvat: osaan klikata Jaikussa valmispainiketta Find feeds; osaan tuoda Picasasta diashow'n. Mutta kun ei ole RSS:n ymmärtämystä, ei pysty tuunaamaan itse.

Härkää sarvista, siis. Olen rakentamassa uutta keskusta itselleni osoitteeseen eskolius.fi Se perustuu toisaalta blogiin ja toisaalta verkoissa ja palveluissa läsnäolojen koontiin. Jos sinulla on idea mistä lähteä opettelemaan syötteitä, jätä kommentti!

No, not SO social!

In my previous entry I moaned about missing interaction. Well, someone heard me apparently.

My picture, name and profile appear in Samppler, a dating and messaging site. Surely I have nothing to do with that service - it has harnessed some bot app to collect online profiles to generate an illusion of wide variety of users, or perhaps to gain money from some ad contract.

Name: eskolius
About me:
Seeking a: Man
Location: Mayotte

As social as an encyclopedia

Social media was the buzzword of the two-day conference on Virtual teaching. Examples like blogging, wiki, Facebook were mentioned. Social, it is said, means that content and knowledge is constructed collaboratively. Furthermore, it's interactive in a novel way.

Some of you know I've faded away blogging in blogspot.com. Instead, I've written notes in Facebook, and posted comments on culture in the group Culture Club. That way I've been pushing some content to social media.

I've almost stopped blogging now, and this week I've thought to stop the useless activities in FB as well. For a reason that there's no more sociality than an encyclopedia writer has. No counter indicating someone has visited and enjoyed my yield. No comments left. No sociality, no interactivity. I was truly surprised when I was told yesterday, that there are two people who have dropped in and seen my kitten video and read some of my writings.

It felt good - there's some sharing! Someones to reflect their own thoughts upon my issues! It took a coffee pause in a conference to hear that. In other words, there is some fundamental flaw with the so called social media listed above. Only sociality there seems to be is to send chain-letter-like apps to friends. That's a far cry from personal interaction.

If I knew the solution, I wouldn't write this in frozen Helsinki but in Silicon valley or any place I found comfortable.

* * *

Wait! Actually, ain't I going to visit Jaiku pikkujoulu gathering right after posting this? And aren't the Jaiku founders now well-off, living in California? They apparently have found some genuine answers. They could elaborate a bit further and combine Jaiku, blogs and FB!

Osoitteenmuutosilmoitus

Uusimmat merkinnät löytyvät facebookista. Profiili: Esko Lius > Notes.
Keskusteluihin saat minut raahattua parhaiten Jaikussa: eskolius.
- Piisilmä

A capital error

24th Jan 2006

Think of a next to non-existent small rural town in the middle of nowhere, hundreds of kilometres from the capital. You may have heard of a friend living there, or it was perhaps in the news. I call mine Mourujärvi, the Burmese people in Myanmar call it Pyinmana.

This Mourujärvi-Pyinmana is to get a turbo boost, as the government of that Asian country has unexpectedly decided to shift the whole government and it's offices there.

As papers have it, "Pyinmana has a population of about 30,000 and is an agricultural production center for sugar cane and bamboo shoots. It's also prone to malaria, full of poisonous snakes and generally a miserable backwater. No one understands why anyone would choose to move there."

The officials have had just some days to prepare for the removal. The Japanese paper Asahi Shimbun continues: "Wouldn't it make sense to quit the government job, and remain in Yangon?

Nothing is as it appears.

By law, government officials cannot resign without permission--which is not often granted.

One brave man, an Industry Ministry official, quit to take a job with a foreign company. In retaliation, the government has refused to issue his passport or official papers." Also pension and rented houses are at stake.

Some Western experts of that region say the haste is due to astrology. The chief astrologist of general Than Shwen has said the shift must be completed under lucky stars, that is before the end of March.

-

For seventeen years the military regime has been oppressing people in that utterly poor land. You may know the story behind the democracy movement that won the 1990 election (getting 83% of votes) but was not allowed to take power. The leader of the movement is the peace Nobel winner Aung San Suu Kyi. Unfortunately Burma doesn't have any strategic resources and thus it won't get the world's attention as it needed.

* * *

30th Jan 2006

The visitor counter got mad after publishing my entry on the Burmese change of coulisse. Usually something like four or five hundred visits per week, but during this last seven days two thousand! Today I've noticed it to go down again.

If the traffic was accumulated by the local people and bureaucrats under the Myanmar government thumb: remember, we haven't forgotten you! And if it was generated by the intelligence of the military oligarchy: remember, we haven't forgotten you either!

(both texts that are so topical today were published initially at my blog in Spymac.com)

Betonireidet testiin

Huomenna täyttyy uuden pyöräilyharrastukseni ensimmäinen tavoite, kun osallistun Tour de Helsinki -ajoon. Juhannuksena rupesin polkemaan enemmänkin, ja kun TdH julkistettiin heinäkuussa, päätin pistellä tämän 140 kilometrin kuntopyöräilyn 25 km/h vauhdilla. Nyt on sen verran kilometrejä takana, että keskinopeustavoite on yli 30 km/h.

Eilen osallistuin duuniporukassa triathlon-viestiin, ja saavutuksena oli Koululiikuntaliiton mestaruus opettajien sarjassa. Erityisesti aikaan 16:40 (telineestä telineeseen mitattuna eli talutukset + kympin lenkki) olen tyytyväinen, kun ei tuota vauhtikestävyyttä vielä oikein ole kertynyt.

on toisaalla

täällä tauko jatkuu. fillarikeskustelut fillarifoorumissa nimimerkillä fiber.

Täsmäsää kaupunginosan tarkkuudella

Yksi marjastaa, toinen pyöräilee, kolmas jakaa mainoksia. Moni haluaa tietää onko sade tulossa tai onko odotettavissa taukoa.

Parasta palvelua Uudellamaalla tarjoaa Ilmatieteen laitoksen Testbed. Se näyttää tiiviillä havaintoasemaverkolla lähituntien sade-, tuuli- ja lämpötilahavainnot. Niistä on helppo päätellä millaista keliä esimerkiksi sadealueen reunalla on odotettavissa. Keksin tänä aamuna, että testbedin havaintotiedot voi liittää Google Earthiin näppärästi lataamalla ilmatieteen laitoksen tarjoama tiedosto, joka löytyy sivulta http://testbed.fmi.fi/other.html

Toivottavasti syksyllä päättyvä kokeiluprojekti vakinaistetaan osaksi Ilmatieteen laitoksen maksuttomia sääpalveluita.

Rankkasade näkyy punaisena sävynä, kohtalainen sade keltaisena ja hiljaisempi ripsiminen sinisenä. Tarkastelualueella sataa kaikkialla muualla paitsi Olympiastadionin liepeillä ja muutamilla alueilla meren päällä. Olen valinnut karttaan näkyväksi vain lämpötilat ja muutamien havaintoasemien nimet.

Sinkula alle ja kohti maisemaa

”Oi sinä viisas loitsija, olitpa kuka tahansa, jonka osaksi lankeaa tämän ihmeellisen historian aikakirjojen sepittäminen! Minä rukoilen sinua: älä unohda kelpo Rocinanteani, alinomaista kumppaniani kaikilla minun teilläni ja retkilläni.”

Kaksi ja puoli vuotta sitten sain maantiesinkulan: virtaviivaisen maantiekiitäjän kapeilla renkailla ja ilman lokasuojia. Eihän se tietysti tehnyt minusta kilpapyöräilijää niin kuin ei Don Quijoten Rosinante isännästään ritaria, mutta yhtä lailla minulla on ollut hauskaa polkea teitä ja viilettää polkuja.

Kaksituhatta vuodessa on ollut sellainen kohtuullinen työmatkojen mittariin lyömä määrä. Nyt taitaa olla tapahtumassa jonkinlainen käänne. Eilen huomasin keksiväni toimitettavia asioita ihan siksi, että pääsisin tekemään pyörälenkin, ja vielä illalla toisen – todetakseni poistuvani kirjastosta Cris Sidwellsin Suuri pyöräkirja repussani. Tänään järjestin varastossa lojuvan 80-luvun kuntopyörän pihamökin askarteluhuoneeseen ja poljin sillä seitsemän kilometriä tuijottaen vaneriseinää.

”Helppo on huomata – vastasi Don Quijote – ettet ole perehtynyt siihen, mikä koskee seikkailuja; ne ovat jättiläisiä, ja jos sinua peloittaa, niin siirry loitommaksi ja käy rukoilemaan minun lähtiessäni heitä vastaan huikeaan ja epätasaiseen taisteluun.”
Tuon sanottuaan hän kannusti ratsuaan Rocinantea

Kauneus kateissa eli halutaan ostaa gps-panta kissalle

Helmi, meidän lemmikkimme, on taas ollut yötä poissa kotoa. Se viihtyy hyvin omalla pihalla eikä tee pitkiä reissuja. Aamuisin avaamme terassin oven ja kutsumme sitä kotiin. Useimmiten katti vastaa kutsuun ja tulee sisälle syömään ja nukkumaan.

Tänä aamuna kumppanini nousi huhuilemaan kattia, mutta näkikin pihalla ketun. Se tuijotti toista kaniamme, joka oli jähmettynyt paikoilleen ulkoaitauksessaan. Kissaa ei tietenkään näkynyt.

* *

GPS eli satelliittipohjainen paikannusjärjestelmä on tavalliselle kansalaiselle tuttu jo auto- ja venenavigaattoreista. Viime aikoina on tullut monenlaisia tuotteita myös ulkoilijalle: kännyköitä jotka lähettävät reitin Google Earthiin tai toiseen kännykkään (demo YouTubessa) ja esimerkiksi suunnistajien etenemisen kuvaava järjestelmä Jukolan viestiin.

Eilisessä Hesarissa oli juttua, että Australiassa on kehitetty GPS:ään perustuva lehmien sähköpaimen. Kun lehmä astuu alueelle, johon on rakennettu virtuaalinen aita (määritetty tietokoneella tietyt koordinaatit, koskematta maastoon mitenkään), alkaa lehmän panta surista ja jos lehmä vain jatkaa kohti aitaa, se saa pienen sähköiskun kuten perinteisestä aidasta.

Odotan aikaa, että GPS-paikantimesta kehitettäisiin ohut, kissalle sopiva kaulapanta. Meidän tapauksessamme saattaisi pärjätä myös aktiivisella RFID-tunnistimella, jonka toimintasäde on muutamia kymmeniä metrejä.

* *

Kun tulin pihamökkiin kirjoittamaan yhtä opiskelutehtävää, löysin Helmin nukkumasta mökkisängystä. Se oli pompannut avoimesta ikkunasta sisälle lämpimään.

Aasi, runoilijan muusa

Jatkoin vaihteeksi teosten luettelointia Librarything.comiin. Pääsin espanjalaisen nobelistin Juan Ramón Jiménezin tarinaan Harmo ja minä saakka. En oikein ymmärtänyt sitä kirjaa kun sen luin, niin yksinkertainen se oli. Yhtä oudolta tuntuu, että tälle kaverille on myönnetty kirjallisuuden Nobel – ei kylläkään tästä aasikuvauksesta, vaan runoudestaan. Olo oli vähän kuin Taata Sillanpään juttusilla. Ehkä se pitäisi lukea uudelleen, mutta tällä kertaa kesälomalla riippumatossa sympaattisessa valkoviinipöhnässä.

Bongaan ruusut tästäkin tarinasta:
”Katsohan, Harmo, kaikkialle sataa ruusuja: sinisiä ruusuja, valkoisia ruusuja, värittömiä... Koko taivas aivan kuin hajoaa ruusuiksi. (...) Voisi luulla että Paratiisin seitsemästä salista heitellään ruusuja maan päälle.”

Pieni mutta väkevä runo

Englanninkielisessä maailmassa runous on läsnä ihmisten arjessa. Sitä luetaan ja myös kirjoitetaan itse. Se hämmästyttää minua, arktisen koruttomuuden kasvattia. Kotikadullani ei karski kundi runokirjaa kanna. Se pitää piilottaa pornolehden väliin tai ainakin kietaista K-kaupan kassiin. Astun kaapista ja paljastan saavani kicksejä esimerkiksi tästä:

The Sick Rose

O Rose, thou art sick!
The invisible worm
That flies in the night,
In the howling storm,

Has found out thy bed
Of crimson joy,
And his dark secret love
Does thy life destroy.

-- William Blake

Verkosto on pop

Sain pyytämääni palautetta edelliseen entryyn. Niklas kirjoitti, että taitaahan noita ”kieli on verkosto” –metaforia olla tarjolla. Se on kyllä aivan totta. Kun Niklas otti esille de Saussuren sekä Deleuze&Guattarin teoriat, haluan jatkaa niistä pari sanaa. Kommentin sijaan tästä kasvoikin entry. Ja näköjään päädyn entryn lopussa esittelemään muovisia keittiökippojakin.

*

Kieli (ja sanat) eivät Saussurella toimi verkostona, vaan kaksiulotteisena matriisina. Toisaalta on syntagmaattinen sanojen yhdistely lauseiksi, toisaalta paradigmaattinen (assosiatiivinen) valinta vaihtoehdoista.

------> syntagmaattinen akseli
|
| aasi vetää rattaita
| muuli kiskoo kärryjä
| isäntä tuuppaa vaunuja
V
paradigm.
akseli

Sanat (eli kaksiosaiset äännekokonaisuudet joihin kuuluu äänneasu signifiant ja mielessä ollut tarkoite eli signifie) muodostavat yksilön puhuntoja parole, joiden kautta voidaan tutkia kieltä eli langue. Sanojen käyttö perustuu siihen, että ne eroavat toisistaan. Kieli (erityisesti sen sanat) on siis erojen järjestelmä.

Saussure tosin ei itse kirjoittanut muistiin teoriaansa, ja lukemani luentomuistiinpanot eivät ole ihan yksiselitteisen kirkkaita. Yksi seikka on minusta erityisen huomionarvoista: usein esitetään, että merkki eli sana rakentuu kahdesta osasta: äänteestä ja sitä vastaavasta kohteesta (esim. pöytä). Tällöin luennoitsijat usein viittaavat todelliseen pöytään, vaikka Saussure tuntui pitäytyvän kielensisäiseen pöydän käsitteeseen. On sittemmin tuottanut semiotiikassa aika paljon parranpärinää se, onko kielellä ja ajattelulla mitään yhteyttä aistihavaittavaan todellisuuteen (esim. herrat Derrida ja Eco).

*

Deleuze&Guattarin rhizome on yksi vahvasti ajatteluani muovanneista metaforista. Erityisesti ajatus dualismien, hierarkian ja hylkäämisestä tuntui tarjoavan tähän aikaan(*) soveltuvan tulkintakehyksen.

Rihmastoteorian kautta aloin nähdä kaiken organismeina ja päädyin pitämään yhteiskuntaa muurahaisyhdyskunnan ja neuroverkoston kaltaisena kulttuuriorganismina, jonka maksiimeja ja valtapolitiikkaa voidaan tarkastella yksittäisten "solujen" tai "elinten" ulkopuolelta. Sitten tulikin pettymys kun huomasin että tämä "omaperäinen" ajatus olikin jo tuottanut kirjan poikineen. Tunnetuin näistä lienee Donah Zaharin Quantum Society, joka oli ensimmäinen Amazonin kautta tilaamani opus - niin kovasti se piti saada, kun kuulin että älynväläykseni on luettavissa siitä mutta kirkkaamin jäsennettynä.

Niin - sittemmin luin (vähän jälkijunassa) William Gibsonin romaanin Neurovelho, jossa samaa teemaa oli puitu scifin keinoin.

*

Viimeisen vuosikymmenen kuluessa verkostoajattelusta onkin sitten tullut poppia. Se on levinnyt sotilaskäytöstä (darpanet!) firmojen liiketoiminta-ajatteluun ja muovisten keittiökippojen myyntiin. Viime vuosina sen tiimoilta on istuttu jokunenkin palaveri oppilaitoksissa.

Jos verkostoitumisen yhteiskunnallinen aspekti kiinnostaa, kannattaa lukea vaikkapa Manuel Castellsin The Information Age -trilogian viimeisen osan luku Conclusion. Pekka Himasen yhteiskuntafilosofia perustuu myös samanlaiseen verkostotaloudelliseen ajatteluun, johon kannattaa tutustua. Jeff Vail on kirjoittanut muutamia artikkeleita rihmastoteoriasta, kannattaa vilkaista hänen bloginsa.

(*) Se oli 1990-luvun loppua, kun kahlailin pitkin ja poikin A Thousand Plateaus -opusta.
JK. Törmäsin hauskasti kirjoitettuun Tupperware-entryyn TUBissa. Pidin tavasta, jolla kirjoittajat kritisoivat TW-arvomaailmaa.

Kieli on virtuaalinen verkosto

Kieli on verkkojen verkosto. Kielelliset merkitsijät eli sanat ovat kuin saitteja, joihin jokainen tulee eri osoitteesta, erilaisella koneella ja etsimään eri sisältöjä. Kommunikaatio syntyy liikkeestä, osallistujan matkasta käsitteestä toiseen.

Käsitteiden - niinkuin saittienkin - välillä liikutaan syntaksin avulla. Tarvitaan verbejä eli hyperlinkkejä sitomaan käsitteitä toisiinsa, liittämään niihin propositioita. Kuten internetissäkin, kielessä on rakennesäännöstönsä, jota noudatetaan vaihtelevasti. Molemmissa myös kehittyy alakulttuureja ja osa linkeistä katoaa.

Kieli on virtuaalimaailma, jonka rajapinnat kokemusmaailmaan (”todellisuuteen”) ovat sopimuksenvaraisia. Esimerkiksi sydän merkitsee pikkulapselle, nuorelle rakastuneelle, lääkärille tai kauppiaalle aika erilaisia asioita. He kuitenkin lähtevät keskusteluissaan siitä, että ymmärtävät sanoilla samaa, vaikka käyttävätkin käsitteitä joilla tarkoittavat vain "häilyvästi samankaltaisia" kohteita.

Tämä internet-analogia tuli mieleen äsken suihkussa. Onkohan se lingvistille samanlainen banaliteetti kuin G.P. Landow'n 90-luvulla esittämä näkemys kirjallisuudesta hypertekstinä kirjallisuudentutkijalle? Minähän en lingvistiikkaa tunne, joten olisi kiva jos joku asianharrastaja pistäisi kommentin.

Ennen suihkua lueskelin kesäpaahteisella terassilla kirjaa Textual Strategies, jossa on Jacques Derridan artikkeli The Supplement of Copula. Jotta olisin ymmärtänyt tekstin, olisi pitänyt kutsua samoihin kesteihin myös Aristoteles, Nietzsche ja Benveniste, joten tyydyin selailuun. Raapustin muistiinpanon marginaaliin alun perin näin:
If language is like a web, the concepts/signifiers are its nodes. The copula (’to be’) is a vector, giving the essential dynamism to the utterance, addressing to certain attributes (other concepts that are at the same time autonomous and linked as well).

Maagista realismia Etelä-Amerikasta

Sadan vuoden yksinäisyys on runsas ja kukkea tarina. Nautin Gabriel Garcia Marquezin maagisesta realismista kuin täyteläisestä oluesta: syvin siemauksin ja ihan viihteellä.

Luen tätä Marquezin hittiromaania nyt ensimmäisen kerran. Saatan hyvinkin lukea sen toisenkin kerran, sillä se tarjoaa poikkeuksellisen runsaat ainekset monenlaisiin lukijanrooleihin.

Ymmärrystä vai arvosanoja?

Toukokuun loppu oli taas sitä aikaa. Kuun kahtena viimeisenä päivänä kotisivuilleni tultiin guuglettamalla ”käytäntöyhteisöt”, ”instrumentaalinen järki”, ja esimerkiksi ”Jauhiainen Alho Malmelin.” Onpa tällaisina päivinä aina sellaisiakin perushakuja kuin ”aikuiskasvatustiede.”

Olen iloinen siitä, että kotisivuillani olevista aikuiskasvatustieteen kirjoitelmistani on jollekulle hyötyä. Niiden osalta käyttötavat vain taitavat olla halvatun yksioikoisia: paria perusesseetä haetaan tyypillisesti tasan kahdeksana päivänä vuodessa ja silloin hyvin aktiivisesti. Muulloin ne keräävät vain satunnaisia lukijoita.

Ilmeisesti meidän kredentialistinen yhteiskuntamme velvoittaa suorittamaan aikuiskasvatustieteen perusteet, mutta ei noteeraa sitä, minkä verran asiaa on sisäistetty. Minulle piirtyy kuva opiskelijasta, joka koettaa löytää verkosta viimeisenä iltana omaa tehtäväänsä vastaavan suorituksen ja täydentää sitä omilla kokemuksillaan. Tsemppiä sinulle kuitenkin!

Arvaatko mistä kirjoitan?

Minulle käy usein faktaa lukiessani niin, että tiedän miten kirja etenee. Se on kutkuttava tunne – joku on nyt ollut älykäs!

Saatan arvata kirjoittajan seuraavan siirron kuin shakkipelissä. Välillä tuntuu, että keksin jatkon itsenäisesti muutamaa sivua aiemmin kuin kirjoittaja sen lukijalleen tarjoilee. Onko kirja siis kirjoitettu niin loogisesti, että lukija tulee väistämättä kävelleeksi katettuun pöytään? Onko lukija niin hyvä dekkari, että osaa päätellä mihin tekstin polku johtaa? Mene tiedä, molempia aika ajoin.

Käy myös niinkin, että kirja pukee sanoiksi sen, mikä on ollut nuppuna, vailla muotoa mietteissäni. Esimerkiksi Teresa Coletti kirjoittaa, että eräät Umberto Econ Ruusun nimen henkilöt toteuttavat ”kirjan ideaa” sellaisena kuin Derrida siitä kirjoitti teoksessaan Of Grammatology. Siinä se, Teresa! Se oli muotoutumassa päässäni, ja tuli sinun kynäsi kautta sanotuksi. Samalla yhdistyi liuta jatkoajatuksia, jotka liittävät dekonstruktivistisen kielifilosofian keskiajan ajatusmaailmoihin.

Inhottavaa lukeminen on puolestaan silloin, kun arvaan kirjoittajan päätyvän niihin johtopäätöksiin, jotka ajattelin esittää "löytöinä" omassa gradussani. Näin kävi juuri tuon Colettin kirjan luvussa The Allegory of Love.

Sanomalehden suvausta

Vihreässä liitossa naiset ovat saaneet reilusti vaikutusvaltaa ja etenemismahdollisuuksia. Me keski-ikäiset miehet koemme jäävämme marginaaliin.

Onko näin? Vai onko kyseessä näköharha, joka johtuu siitä että suuremmissa puolueissa vallanjako on vielä patriarkaalisempaa kuin vihreillä?

Puoluekokous hyväksyi tänään aloitteen suvata puolueen omat toimielimet. Tämä suvaus tarkoittaa julkisella sektorilla käytössä olevaa sukupuolivaikutusten arviointia siitä, miten tasa-arvo toteutuu. Jään kiinnostuneena odottamaan tuloksia.

Tultuani illalla kotiin aloin lukea Hesaria. Suvaus tuli mieleen Sanottua-palstan kohdalla. Sihen oli poimittu seitsemän sitaattia kotimaisesta politiikasta. Kuusi niistä oli peräisin miehiltä, yhdestä ei käynyt ilmi sanojan sukupuoli.

Pöydällä oli neljän päivän Hesarit. Avasin jokaisesta etusivun ja tein pikatestin aukeaman kuvista. Pääkirjoitussivuilla (sivu 2) oli yhteensä seitsemän valokuvaa. Yhdessä oli nainen ja kuudessa mies. Etusivuilla (sivu 3) oli 24 valokuvaa. Neljässä oli nainen, kolmessatoista mies ja seitsemässä jotakin muuta (esim. olutpulloja).

Yhteensä siis 19 kuvaa miehistä, 5 naisista ja 7 jostain muusta. Tämä siis maailman tasa-arvoisimman maan suurimmassa sanomalehdessä.

"Wild, Wild East" or Welcome to the Contemporary West, Mr. Putin

The head of Russia, By the Grace of God, Emperor and Autocrat of All the Russias Peter I travelled west, to the Netherlands, England and France some three hundred years ago. That was something unheard-of, as no other tsar had left his country. He even worked incognito as a carpenter on a shipyard in Holland. Consequently Peter brought new technological and scientific knowledge to his country and founded the West-minded city of St. Petersburg. In that very same city, in October 1952 was born Vladimir Putin, the current head of Russia. What are the nation and its autocrat like? From a West European point of view, there are still weighty reasons to come for a lesson to the West.

The internationally awarded investigating editor, human rights activist Anna Politkovskaya was shot to death in Moscow in October. She was an ardent opposer of the way the President, the top politics and the army messed around in Chechnya. Some weeks ago another Russian independent investigator, Aleksandr Litvinenko was poisoned in London and lies hospitalized having 50-50 chances to survive. He claimed he had found proof that the so-called Chechnyan terrorist attacks in Moscow were actually caused by the Omon security forces close to President Putin in order to justify the iron-fisted military operations in Chechnya. According to The Finnish Institute for International Affairs twelve Russian editors has been eliminated under the reign of Vladimir Putin. (Ylioppilaslehti lists fifteen, read the Finnish article here).

Today Amnesty International published the newest human rights report on Russia: the police uses torture and other ill-treatment continuously. "Disappearances" of those detained as suspected wrongdoers keep on happening .. quite like in the dictatorships of the Southern America back in 70's and 80's. One doesn't have to be a barbaric criminal to face such a fate - also non-Russian national activists are on the verge of losing their lives (eg. the arctic Kom-people activist Ljudmila Žorovlja).

The brutal use of force is not only the privilege of the Presidential Kretz. There's a wealthy mafia killing their opponents like tax inspectors, bank directors, other business players. Every month several incidents are reported in the international media. Among the common people racist murders happen: tadzichs, Africans - tens killed and hundreds injured every year according to human rights organisations like Sova and Amnesty.

Mr. President. The situation of your country resembles the lawlessness of the Wild West in the 19th century. It is a magnificent thing that you visit Finland, your Western neighbour tomorrow and stay for the latter part of the week. Welcome to West of St. Petersburg. I hope you learn something about what the Western civilization and the civil society has become.

Tämän avoimen kirjeen kirjoitin viime marraskuussa, kun Putin kävi Lahdessa epävirallisessa huippukokouksessa. Britannian viranomaiset ilmoittivat tänään, että todisteet riittävät asettamaan KGB-agentti Andrei Lugovoin syytteeseen Aleksandr Litvinenkon myrkyttämisestä. Tätä päätöstä passaa juhlia ja toivoa, että demokraattisen toiminnan rajat piirtyvät Venäjällä selvemmin kuin tähän asti.

Putin ja hänen lähipiirinsä ovat estäneet opposition mielenosoitukset, maksaneet riihikuivilla ruplilla mellakat Viron Moskovan-lähetystön edessä, kaapanneet suuryrityksiä ja mediataloja omaan intressipiiriinsä ja pyrkineet eliminoimaan vastustajansa murhiakaan kaihtamatta.

Ai suomalaista, miksi muka?

Hesarin etusivun täytti hauskan näköinen mainos. Afrikan tähti -pelin mukaelmana oli käsin piirretty Suomen kartta. Teksti kehotti ostamaan suomalaisia tuotteita ja palveluita. Suomen kartta oli ikään kuin kulkemista varten, niin että toiveena oli kuluttajien kotimaanmatkailu. Lentokonekin lensi Lapissa.

Kampanjan kunniaksi lanseerattiin nettisivusto ja siellä oleva kilpailu. Palkinnotkin oli mahtavat: päävoitto oli matka pois Suomesta! "Lennot neljälle kohti etelän aurinkoa" Jo Ultra bra lauloi Suosi suomalaista -biisissä "suomalainen ruoka on pahaa / älä tuhlaa siihen rahaa."

3 in Three ja langennut kolmonen

Eilinen kului hauskasti nelikymppispäivillä. Siellä tuli puheeksi sellaiset metapuzzle-klassikot kuin Fool's Errand ja 3 in Three. Hain ne illalla netistä, ja hämmästyin että ne toimivat tällä läppärilläni. Onhan pelit sentään tehty vuosina 1987 ja 1990, ja koneessani pyörii Applen viimeisin OS ja sen Classic-emulaattori.

Erityisesti 3 in Three jaksoi viihdyttää. Virtapiikin vuoksi kolmonen tipahtaa laskentataulukosta tietokoneen sisuksiin ja joutuu vastaamaan erilaisiin haasteisiin ennen kuin se pystyy nousemaan takaisin paikalleen. Tehtävät ovat monipuolisempia, hauskempia ja haastavampia kuin FE:ssa, eikä peli kalpene nykyistenkään älypelien rinnalla. Tehtävät liittyvät luonnollisesti numeroihin, joten kielellisten ja loogisten oivallusten lisäksi tarvitaan matemaattisia hoksottimia.

Pelit voi ladata tästä sekä Windowsille että Macille.

Aneeminen tietoyhteiskunta raudan määrästä huolimatta

Opetushallitus on keskittynyt keräämään faktaa siitä, kuinka monta tietokonetta oppilaitoksessa on opiskelijaa kohden. Näitä tilastoja sitten pukataan uutisiksi sekä ministeriön että kuntien kautta: katsokaa kuinka meillä tietoyhteiskunta etenee, näin monta konetta on tarjolla.

Viimeisin hallitusohjelma pitää sisällään kokeiluhankkeen, jonka tavoitteena on, että jokaisella peruskoululaisella on henkilökohtaisessa käytössään tietokone. Hallitusohjelmassa ei puhuta mitään niistä puolista, jotka kuntien opetustoimessa muodostuvat pullonkaulaksi jo nyt: opettajien tietoyhteiskuntataitojen vähyys, tietokoneiden käytön vähäiset mahdollisuudet pinkeiden opetussuunnitelmien puristaessa tuntiresursseja, heikko tietojärjestelmä- ja käyttötuki.

Helsingin kaupungin opetusvirastossa tuupataan kouluihin tietokoneita pääasiassa keskitetysti, niin että virasto päättää niitä lähettää omien arvioidensa perusteella. Koulujen rehtorit kertovat, että usein tulee vääränlaisia laitteita, joille ei ole käyttöä. Esimerkiksi pöytäkoneita toimitetaan sinne mihin tarvittaisiin kannettavia. Koulu ei voi ostaa tietotekniikkamäärärahoillaan ulkoista polttavaa dvd-asemaa, koska virallisessa valikoimassa on vain sisäisiä. Lisäksi eräällekin rehtorille tullut uusi pc odotti edelleen atk-tuen asennuskäyntiä, kun sisään kannettiin jo uusi.

Tällä tavallako maailma pelastuu? Näinkö koulutamme kansakunnan, joka pitää Nokian hengissä ja ympäristöresurssien kulutuksen aisoissa? Ei mene montakaan vuotta, kun huomaamme esimerkiksi Intian menevän kaukana edellä tästä syystä: suhteellisen vähäisillä rautainvestoinneilla on keskitytty luomaan henkistä pääomaa, osaamista.

Meillä on kotikäytössä kuusi tietokonetta, mutta ei se tee minusta tietoyhteiskunnan edelläkävijää. Vaikka olen jo nelikymppinen, olen pysynyt vauhdissa mukana siksi, että ensimmäisestä kottaraispöntöstä lähtien on tullut pidettyä tuntosarvet herkkinä ja omaksuttua jatkuvasti uutta.

Discover music with a new logic

First you take a firm hold on your remote control. Then you sense the air and choose your preferences according to the mood, dancability, era, or genre of the music.

That's it. Then your new jukebox selects suitable music. You can limit genres or decades if you want to. The ”screen” of your remote is expanded in the window below that shows the path of songs Musicovery is to play to you.

Karttaa piirtäessä polut syntyvät aivoihin

Pihamökissä on ihan hiljaista. Makaan sohvalla kissa jaloissani ja rakennan käsitekarttaa Umberto Econ romaanista Ruusun nimi. Se on se keskiajan luostariin sijoittuva dekkari, josta on tehty Sean Connery -leffakin.

Karttaa piirrellessä ihastun kerta toisensa jälkeen siihen, että havaitsen uusia ja yllättäviä yhteyksiä. Voin melkein tuntea, kuinka ennen niin erilliset neuronit kytkeytyvät päässä poluiksi, kuulen kuinka sähkö surisee synapseissa.

CMapTools on ilmainen ohjelma, mutta sen joustavuus, jaettavuus ja yhteiskäyttö istuvat webkaksnollaan paremmin kuin sen kilpailijoilla. Miten lie jäänyt huomaamatta, että sen saa myös Macille. Kiitokset sekä opeblogin Annelle että TaiKin Antille, jotka tulivat softasta ITK-päivillä puhuneeksi. - Kokeilin tallentaa kartan html-sivuna. Klikkaa kuvaa.

Puolisoni kävi morjestamassa ja kaatoi lasillisen viiniä. Voi pojat tätä opiskelun mukavuutta!



JK: Nyt on kartta IHMC Public Cmaps (2) -serverillä, kansiossa 'The Name Of The Rose (Ruusun nimi)'.

"Tunnel vision" eli stadin päättäjien putkinäkö

Minun osuuteni on 2500 euroa, ja meidän perheeltä se tekee yhteensä 5000 euroa. Asutko sinäkin stadissa ja maksat veroja? No, sinulta myös pari tonnia. Helsingin veronmaksajilta tarvitaan yhteensä 550-600 miljoonaa euroa henkilöautoliikenteen tunnelihankkeeseen.

Ihan absurdia - niinkuin ei kaupungilla olisi muita rahareikiä! Toivottavasti meille jää mahdollisuus kieltäytyä.

Mittakaavasta saa käsityksen vertaamalla summaa tämän vuoden talousarvioon, jossa kaikki katujen, liikenneväylien ja ratojen uudisrakentaminen + yhteishankkeet Tiehallinnon kanssa vievät yhteensä 49 miljoonaa euroa.

Keskustatunnelin markkinointikampanja lupaa sujuvaa kyytiä Espoosta tulevan Länsiväylän ajajille kohti Itä-Helsinkiä, Sipoota ja Porvoota sekä toisinpäin. Erityisesti hanketta ajaa kaupunkisuunnittelulautakunnan pj Maija Anttila (sd). Myös Kokoomus on ilmoittanut kannattavansa sitä. Haloo, kaupunginvaltuutetut maata kiertävällä radalla, olisiko aika laskeutua alas?

Tunneli voisi toki parantaa pääkaupunkiseudun liikenteen sujuvuutta ja vähentää sen ongelmia. Se vain on aivan liian kallis yhden kaupungin maksettavaksi ja sen hyödyt ilman tietullijärjestelmää ja joukkoliikenteen kehittämistä ovat kiistanalaiset.

Jo vuosi sitten tunnelihanketta pidettiin todella tyyriinä. Silloin sen hinnaksi laskettiin vajaat 300 miljoonaa euroa. Tarkistettu kustannusarvio julkistettiin menneellä viikolla. Siihen on tullut 300 miljoonan euron LISÄrahoitustarve. Ehdotan, että se katetaan tunnelimaksulla.

Tunnelimaksu voisi olla kympin per henkilöauton läpiajo tai kaksi kymppiä per vuorokausi, mikä olisi linjassa vaikkapa Norjan tai Itävallan maksujen kanssa.

Tunnelin ennustettu 40.000 ajoneuvoa/vrk ei varmasti näillä hinnoilla toteutuisi. Jos keskimäärin toteutuisi esim. 15.000/vrk, kertyisi bruttotuloa vuodessa noin 50 milj. euroa. Tunnelimaksun yhteydessä tietysti otettaisiin käyttöön keskustan tietullit Tukholman tapaan.

Nettotuotolla katettaisiin tunnelin rahoitusvajetta/-kuluja. Hesarissa demarien Maija Anttila tuumaa että rahoitus tunnelille löytyy muutenkin, joten tällä tunnelimaksun tuotolla voisi subventoida joukkoliikennettä ja rakentaa sitä tukevaa infrastruktuuria.

* *

Poliittisesti tunnelimaksu on yhtä mahdoton ajatus kuin veroäyrin korotus: kunnallisvaalit ovat ensi vuonna ja harva haluaa muistuttaa äänestäjiä siitä, kuinka paljon rahaa tunneliin uppoaa.

Mitä nyt yhdestä ydinpommista

Kuuntelin iltapäivällä tiskatessani radiosta National Public Radion ohjelmaa YLE Mondo –kanavalta. Laatikossa puhuttiin Iranin ydinaseohjelmasta. Sattui siihen keskimmäinen lapsemme, jolle kerroin, että olin edellisenä päivänä asentanut työläppärilleni iTunesin voidakseni samastua tavallisen iranilaisen tunnelmiin. Olin kuunnellut Persian Pop –kanavaa, ja mielikuvitukseni halattiasuiset kiihkoilijat vaihtuivat tavallisiin konttoriduunareihin kauluspaidoissaan.

No, itse kruksi on tämä jutun jatko: Sanoin, että Iran on nyt uutisissa pinnalla, kun se jatkaa ydinaseohjelmaansa ja ydinpommin kehittelyä, ja USA aikoo estää sen vaikka hyökkäämällä maahan. Lapsi kysyi onko USAlla sitten ydinasetta? Minä siihen, että on toki, joskaan ei enää niin paljon kuin ennen, ehkä kymmenen tuhatta ydinkärkeä. Hän siihen: ”Ja sitten Bush on sitä mieltä että Iran on joku roisto, vaikka niillä on vaan yksi.”

Globalisaation portinvartijat

Nuoleskellessani softistuuttia eilen Kampin keskuksessa katselin kauppojen nimiä uudella silmällä. Vastapäätä sijaitsi Nike, syvälle integroituneen tuotantoverkoston mannekiini, jonka eettinen ohjeisto on hioutunut sekä käytännön toiminnan että mediaskandaalien myötä. Niken vieressä loisti Vero Moda, tanskalaislähtöinen muotivaateketju. Se rantautui Suomeen yhtenä ensimmäisistä ulkomaisista kulutustavaraketjuista vuonna 1990 hankkimalla laman jäljiltä halpaa liiketilaa. Kerrosta ylempänä näkyi JC, joka saapui vasta 1990-luvun lopussa.

Kolmannessa kerroksessa, JC:n yläpuolella sijaitsee Clas Ohlsson, miesten Tiimaria vastaava tarvikekauppa. Luultavasti myös niiden ostotoiminnot ovat samankaltaiset. Halpaa pikkutavaraa etsivät ostajat kulkevat hikisiä päiviä Kantonin ja Hongkongin messuilla, ottavat spottitilauksia sieltä mistä halvalla saavat.

Tuurin kyläkauppa mainostaa toimintaperiaatteitaan: "Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan ... Miksi maksaa enemmän, jos saman tuotteen saa halvemmalla?!”

Spottitilaukset tuntemattomilta puljuilta kaukoidässä tarkoittavat usein myös yhteiskuntavastuun unohtamista. Niihin liittyy riski tehdastyöläisten viheliäisistä oloista ja olemattomista palkoista. Ne ovat myös niitä jotka eivät liikaa satsaa ympäristöasioihin, vaan tuuppaavat viemäreistään sakeaa jätelientä paikalliseen jokeen.

Tällaisia ajatuksia herätti Globalisaation portinvartijat, kirja kauppaketjujen sisäänostotoiminnasta. Esimerkiksi Esa Keskisen eli Tuurin kyläkaupan toimitusjohtajan vähättelevät merkitykset lapsityövoiman paljastumisen mahdollisuudesta olivat ajatuksia herättävää luettavaa.

Kirja on muuten SITRAn julkaisu, ja sen voi tilata netistä maksutta.

Varaston siivousta

Viime aikojen luomukseni eivät ole päätyneet tähän blogiin. Onneksi! Ketäpä kiinnostaisi sellainen kuolematon teos kuin Annotated Bibliography tai vaikka Pöytäkirja 2/2007. Vähän irtoaa raportoitavaa myöskään tämänpäiväisestä varaston siivouksesta.

Idearikkaampi sisältö on päätynyt viime aikoina valokuviin. Yksi keskeinen tekijä harrastuksen uudessa palossa on, että digikamerat ovat kehittyneet sille tasolle, johon tottui aikanaan filmijärjestelmien kanssa. Omani eli Canon Powershot Pro1 jää vielä jälkeen filmivehkeistä, vaikka sillä sentään irtoaa tällaiset kissakuvat. Työkamera Nikon D80 onkin sitten jo sitä tasoa, että rimaksi asettuu omat taidot.

Puolisukeltajat kuuluvat rannikon arkeen

Pieter Brueghel maalasi 1550-luvulla maiseman, jossa talonpoika kyntää peltoaan rannalla. Paimen taivastelee kuin katsellen huomisen säätä. Onkimies liottaa matoa ajankulukseen. Arkadisen tunnelman rikkovat vedestä sojottavat ihmisjalat.

Kai Mikkonen kirjoittaa kirjassaan Kuva ja sana, että yksi taulun nimeämisen perinteisistä tehtävistä on sitoa kuva tiettyyn viitekehykseen, tässä Ikaroksen lentoon.

Olen jättänyt keskusteluni Ovidiuksen kanssa vain lyhyisiin katkelmiin, enkä ole lukenut hänen Muodonmuutoksistaan tarinaa Daidaloksen ja Ikaroksen lennosta, nuorukaisen hybriksestä joka sai rangaistuksensa. Vasta nähdessäni perä perää Brueghelin teoksen Ikaroksen putoaminen ja Ovidiuksen runon rivit tajusin kuinka savolaisesti tämä flaami on runon lukenut.

Lentäjät nähdessään kalamies vapa kourassa taikka
paimen sauvoineen tai peltoa kyntävä maamies
katseli ihmeissään, kun uskoi vain jumalain noin
ilmoja liitelevän.

Uutinen joka vaikutti minuun

Hesarin nettimainoskampanja pysäytti miettimään mitkä uutiset ovat vaikuttaneet vuosien varrella. Kesä 1983 ja AIDS – hyvästi ajatus seksin vapaudesta! Macin kottaraispönttö vuonna 1986 ja mahdollisuus "latoa" kirja itse!

Ajatuksia jäsentäessä huomasin miettiväni paitsi ykkösuutisia, myös sitä mitkä aihepiirit ovat itselleni tärkeitä. Tässä minun karttani.

Poliittisia eläimiä

Unelmien keskustakirjasto -happening on esimerkki kivasta vaalikampanjatapahtumasta. Siellä oli hauska käväistä ihan oman kirjallisuusharrastuksen vuoksi vaihtamassa kirjoja. Vein toisten luettavaksi Marquesin Sadan vuoden yksinäisyyden ja Conradin Pimeyden sydämen. Mukaan otin Kai Mikkosen kirjan Kuva ja sana, joka luotaa kirjallisuuden-, kulttuurin- ja mediatutkimuksen välimaastoa.

Aristoteles tagitti meidät poliittisiksi eläimiksi. Tässä eduskuntavaalien alla on tullut oltua mukana vaalitalkoissa ja peilattua ajatusta, että rupeaisin elukaksi itsekin ensi kunnallisvaaleissa. Kolme sudenkuoppaa pitäisi kuitenkin välttää.

Miten kuunnella ihmisiä, arvostaa heidän näkökulmiaan ja pysyä asiassa? Miten välttää olemasta "poliitikko"? - Malmin markkinoilla viime viikonloppuna oli paikalla moni puolue. Vieressämme keskusteltiin vaaliteemoista, ja yhtenä aiheena mainittiin ympäristönsuojelu. Siinä sitten ehdotin, että toivottavasti heidänkin ryhmänsä ottaa tavoitteekseen kuudennen ydinvoiman sijaan energiankulutuksen rajoittamisen. Keskustelukumppani ei kuitenkaan halunnut puhua samasta asiasta. Hän sivuutti ydinvoimakysymyksen kokonaan ja piti pienen puheen kuinka hienon kaukolämpöä ja –kylmää tuottavan pumppulaitoksen Helsingin Energia on saanut aikaiseksi.

Toinen kysymys liittyy Hesarin tämänpäiväiseen juttuun julkkiksista ja julkisuudesta. Julkisuus on nykyisin mediaan liittyvä termi. Julkisuus on läsnäoloa mediassa. Ennen muinoin julkisuusasema tarkoitti julkista virkaa ja luottamustointa. Soininvaaran tavoin olen tätä vanhan ajan väkeä: medianäkyvyyden pitäisi nousta asiakysymyksistä, tulla substanssiosaamisen ansiosta.

Kuinka jaksaa pitkäjänteisesti ja aktiivisesti yhteisen hyvän asialla? Olisi turhaa lähteä mukaan ja heittää jalat pöydälle kun homma alkaisi maistumaan puulta. - Ensi viikolla on lukiossa nuoristojärjestö Allianssin ja koulun järjestämä vaalipaneeli, johon olen hankkinut nuoria kansanedustajaehdokkaita panelisteiksi. Yritin soittaa myös erään pienehkön puolueen Vantaan-osastoon. Heidän nettisivuiltaan arvelin löytäväni yhteystiedot. Ajankohtaista-palstan uusimmat uutiset ennakoivat kunnallisvaaleja 2004 ja puheenjohtajalle ilmoitettu puhelinnumero yhdistyi jonnekin, missä ei oltu kuultukaan kyseisestä ihmisestä.

Kirjastot ajan iholla

Suomen Kulttuurirahasto käynnisti Kirjatalkoot-kampanjan, jolla se tukee kirjastojen aineistohankintaa jopa 3,5 miljoonalla eurolla. Tuki edellyttää kunnan omien aineistohankintaresurssien nostoa, ja rahasto sitten antaa oman osansa. Ideana on ”Ota kolme, maksa kaksi.” Elinkeinopoliittiset ulottuvuudet olivat päätöksessä mukana: tuki koskee vain kotimaisen kirjallisuuden hankintaa.

Eilen Kalevalanpäivänä järjestettiin Kirjastoparlamentti, jossa kirjaston ja politiikan edustajat keskustelivat kirjastojen tulevaisuudesta. Keskusteluun pääsi mukaan teemoja, joita ehdotin Kirjastoseuralle vihreiden tietoyhteiskuntatyöryhmässä tekemäni selvityksen perusteella. Kiva huomata, että omilla ajatuksilla on kaikua. Keskustelun nettiversion voit seurata täältä.

Unelmien keskustakirjasto pystytetään viikonlopuksi stadin vanhalle dösäasemalle. Vie tylsät pois ja vaihda teräviin. Kirjailijahaastatteluja ym. happeningiä.

Kotikutoisen ylistystä

Samoin kuin blogi voi kertoa aidomman tarinan kuin lehtiuutinen, myös amatöörivalokuvaajat ottavat yleensä kiehtovimmat ja tärkeimmät kuvat.

Mitä veikkaatte, kuka on tämän "autenttisuuden kaihon" takana? Kenen mielestä kotikutoisessa on taikaa, jota ammattilainen ei pysty murtamaan? Olisiko joku kuulu taiteilija asettunut poikkiteloin ja nähnyt rujoa kauneutta arjen dokumentarismissa?

Sitaatti löytyy HP:n lehdistötiedotteesta johtaja Emilio Ghilardin suuhun asetettuna. Näkökulma muuttuu ymmärrettävämmäksi, kun huomioi, että HP myy nykyajan cocacola-kamerat niille satunnaisille näppäilijöille, jotka näkevät otoksessaan komposition sijasta muiston. Ehkäpä HP alkaa markkinoida saman logiikan mukaan printtereitään - "kiehtovin ja tärkein kuvataide ikuistetaan yleensä mustesuihkutulosteina."

Tätä Jäämeren meduusaa ei ole kuvattu HP:n kameralla.

Tautia ja tagejä

Kello löi juuri kaksitoista ja on aika avata silmät. Hämärään makuuhuoneeseen tihkuu päivänvaloa poltetun sienan väristen verhojen läpi. Neljä tuntia sitten olin jo menossa töihin, mutta yhden tapaamisen jälkeen palasinkin kotiin. Sitä tavallista kolmen koon flunssaa: kuumetta, köhää ja korvasärkyä.

Tällaisena sängyssä lojumisen hetkenä on hyvä tarttua kirjaan tai tehdä jotain pientä työtä. Yöpöydällä on vain HTML-ohjelmoinnin kirja, eikä sen Javascript-osio käy näin pöhnäiselle päälle. Indeksoinpa siis valokuvia.

Kuvausinto on kasvanut, ja hankin paremman digikameran. Kuvien hallinnointiin ja kevyeen ehostukseen käytän Adobe Lightroomia. Siitä tuli pari päivää sitten ensimmäinen virallinen versio (joka on nyt nimetty muotoon Adobe Photoshop Lightbox). Betaversion hitaus ym. puutteet ovat poissa. Suosittelen - jos olet valmis pistämään pari sataa tähän tarkoitukseen. Onhan noita maksuttomiakin tietysti melkoinen määrä, esimerkiksi pc:lle tarkoitettu Picasa, Googlen ilmaisohjelmia sekin, tai webbikäyttöön Flickr.

No niin mihin jäinkään
2007, Hotelli Vantaa, Vantaa, ajoneuvo, construction, kuorma-auto, lorry, punainen, rakentaminen, red, talvi, vehicle, winter

Mistä kirjat buutataan?

Kirjojeni listaaminen librarything.comiin on päässyt hyvään vauhtiin. Tänään minua auttoi lukion kakkosluokkalainen taksvärkkipäivänään. Hänelle ei juuri tuota vaikeuksia käytellä nettitietokantaa, mutta kirjat, nuo kovalevyn kaltaiset möhkäleet vailla virtajohtoa ovat ihmetys. Hän rekisteröi tyynesti Nikolai Gogolin teoksen Suuret venäläiset kertojat. Eräälle toiselle kirjalle hän ei löytänyt tekijää, mutta kylläkin teoksen nimen: 40 vuotta laatua ja lukuelämyksiä : Keltainen kirjasto 1954-1994.

Ovi sulkeutui takanani

Nuorisotalolla oli kerhohuone, ja päähenkilömme huomasi, että jutut kävivät siellä viikko viikolta räävittömämmiksi. Järjestysmiesten linja oli ollut holtiton: välillä käsittämättömän tiukka, nyt mihinkään sikailuun ei puututtu. Päähenkilömme oli puhunut sekä kavereilleen että nuoriso-ohjaajille niistä asioista, jotka olivat hänen mielestään väärin. Kukaan ei vittuillut hänen avautumisilleen, mutta kaikki yritys oli yhtä tyhjän kanssa. Niinpä hän päätti kävellä ulos ja jättää ne piirit.

Kun on tottunut hengaamaan yhdessä porukassa, vaihtamaan kuulumiset ja ajatukset, tuntuu kiusallisen keinotekoiselta avata suunsa uudessa piirissä, tilanteessa jossa ei ole tietoa tuleeko kuulluksi ollenkaan. Huomaa kuuntelevansa omaa änkytystään ja narinoitaan ulkopuolisena.

Täällä minä kuitenkin olen. Kaksi ja puoli vuotta Spymacissä on takana, yli viisisataa viestiä, ainakin tuhat kommenttia, yli sata tuhatta käyntiä blogissani. Porukka jonka oppi tuntemaan, joku on jäänyt ihan ystäväksikin vaikka olen semi-erakko. Eivätkä ne perhanat osaa suomea. Hei, minä olen Esko, paluumuuttaja.

Stadikalla on asiaa

Klikkaa ja katso mitä stadin yllä leijuu.

Kirjastot upeasti mukana nettiyhteisöissä

Päivä on vierähtänyt mukavasti lueskelemalla, pelaamalla korttia ja viemällä kirjoja LibraryThingin tietokantaan. Nyt ovat vuorossa Ballardit, Bellowit, Borgesit ja Burroughsit.

Hakupalvelu ei löydä Amazonin tietokannasta suomalaisia käännöskirjoja, ja rupesin kirjaamaan niitä manuaalisesti. Tulin sitten vilkaisseeksi tarkemmin listaa vaihtoehtoisista hakupalveluista, ja siellä oli "Helsinki Metropolitan Libraries." Sillä löytyy loistavasti, kunhan etsii vaikkapa teoksen nimen avulla (eikä ISBN:n niinkuin ensin yritin). Hieno sovellus Helmet-tietokannasta!

Lisäsin linkin kirjahyllyyni tuohon vasemmalle, kirjoittajan tietojen yhteyteen.

Metaforilla ratsastus on parilaji

Lingvistiikka tutkii miten kieli ohjaa ajattelua; retoriikka sitä miten kieli ohjaa toisten ajattelua.

Olen ollut hengeltäni enemmän lingvisti kuin retorikko. Politiikan myötä olen alkanut antaa arvoa savolaiselle kieroilulle, sille teholle jonka puhe saa, kun viesti ei ole valmiiksi jauhettu vaan vaatii vastaanottajan tulkintaa ja kannanottoa.

Yhdessä vihreässä blogissa oli energiansäästösitaatti ympäristöministeri Stefan Wallinilta: "lämpötilat alas, valot sammuksiin ja kaikki laitteet stand by -asentoon, kun se on mahdollista". Kommentoin siihen:

"kaikki laitteet stand by -asentoon"
Heh, sehän on metafora RKP:n politiikasta - ohjelmaa ei ole, kuva pysyy pimeänä, mutta poliitikko on "stand by"-tilassa vaikka ympäristöministeriöön, kunhan joku naksauttaa kaukosäätimestä "ministerisalkku"-kanavan päälle.

Metaforilla ratsastuksessa tunteet vievät ja äly ohjaa. Jan Blomstedt kysyy kirjassaan Retoriikkaa epäiljöille “Miksi ratsastaa metaforilla?” ja vastaa:

”Jos ‘ratsastaa’ sanoilla, voi nauttia liikkeestä, oivalluksista, vaihtuvista maisemista ja ratsastamisen rytmistä. Ja niinkuin ratsastaja kommunikoi ratsunsa kanssa, metaforillakin ratsastaessaan tuntee yhtaikaa seuraavansa ja ohjaavansa kieltä.”

Syntymättömien sukupolvien Eurooppa hukassa

Kiinassa on ryhdytty toimiin Eero Paloheimon kirjan Syntymättömien sukupolvien Eurooppa ansiosta. Sikäläiset ovat päättäneet renoveerata Gegusta - yhdestä pikkukaupungistaan - ekologisen metropolin Paloheimon ekoeettisten teesien pohjalta. Ajatukset ovat tullivapaita, totesi jo muutosvoima-Luther. Hienoa, että Eero on profeetta edes vieraalla maalla!

Etsin, kaivan ja kääntelen. Kissa katselee pää kenossa mitä on menossa. Lukunurkkauksen kirjahylly on järjestyksessä, mutta sen lisäksi kirjoja on muissa hyllystöissä ja niitä myös lojuu siellä täällä. Olen varma, että tuo Paloheimon bestseller on tullut hankittua, mutta oikealta paikaltaan löytyy vain Maan tie. Jos olet lainannut Syntymättömien sukupolvien Euroopan, voisit vaikka sen palauttaa. Jos sinulla on ylimääräinen, pistä tulemaan.

Jospa joskus saisin aikaan tietokannan kirjoistani. Esimerkiksi Librarything.com on hyvä tyyssija: Flickeriä vastaava, mutta kirjoihin perustuva yhteisö. Sinne saa vietyä kirjojen tiedot yksinkertaisimmin näpyttelemällä ISBN-koodin tai viivakoodin lukulaitetta vilauttamalla kuin kirjastoammattilainen konsanaan. Pitäisiköhän pistää lapset palkkatöihin...

*

YK:n tänään julkistetussa ympäristö- ja ilmastoraportista ei enää löydy ehkä- ja toisaalta- ilmauksia, kun puhutaan kasvihuoneilmiön voimistumisesta ja ihmisen vaikutuksesta lämpenemiseen. Valtamerten ennustetaan nousevan vain 20-60 senttimetriä. Toisaalta uusin tutkimus jäätiköiden sulamisesta ei ole ehtinyt vaikuttaa tähän IPCC:n tutkimukseen.

Shell, Ollila ja kestävä kehitys

Ruskeasannan Shell joutui kauppasaartoon vuonna 1989. Sen jälkeiset asiointini Shell-huoltamoilla voi laskea yhden käden sormin. Olen pitänyt voimassa henkilökohtaiset talouspakotteet tätä brittiläis-hollantilaista öljyjättiä vastaan kohta jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Niiden seurauksena olen kantanut öljytuotteisiin käyttämäni kaksikymmentä tuhatta euroa muihin yhtiöihin.

Kun Suomen yrityselämän ässä Jorma Ollila otti vastaan kutsun Shellin hallituksen puheenjohtajaksi, hämmästelin hänen valmiuttaan tahriutua öljyyn. Ehkä hän ei kuitenkaan ole myynyt periaatteitaan. Päivän Hesarissa on Ollilan haastattelu, joka lämmittää vihreää sydäntäni.

"Ollilan mukaan ensimmäinen keino on energiatehokkuus. ... Tämä tarkoittaa energian säästöä ... Keinoja tehostaa energian käyttöä on loputtomasti energiansäästölampuista moottorien taajuusmuuttajiin ja matalaenergiataloihin.
Toinen keino pelastaa maapallo on puolittaa energiantuotannossa syntyvät hiilidioksidipäästöt. ...
Panittehan merkille, että Ollila mainitsi ensimmäiseksi juuri energiatehokkuuden.
Siitä ympäristöjärjestötkin puhuvat vaihtoehtona ydinvoimalle. Ne pitävät ydinvoiman lisärakentamista ”energiajuoppohulluutena”, joka vie rahat uusiutuvan energian kehittämisestä.
Siitä huolimatta Suomessa haetaan ydinvoimasta yhtä, isoa ratkaisua hiilidioksidipäästöihin. Ollilasta tällaista yhtä ratkaisua ei ole."

Shell on vuosien varrella rikkonut YK:n asettamat talouspakotteet Etelä-Afrikkaan ja Haitiin, ja Shell on pilannut nigerialaisen ogoni-kansan ympäristön ja elinolot Nigeriassa. Shell on lyönyt laimin ympäristönsuojelun niin kehitysmaissa kuin USA:n Texasissa ja Pohjanmerelläkin. Shellin pääjohtaja Ron Oxburgh on antanut mauttomia lausuntoja myrkyllisten kaasuvuotojen hyvistä puolista ja osoittanut kaikkien keinojen olevan käytössä liikevoiton tavoittelussa.

Jorma Ollila puhuu kuitenkin samoista arvoista, joihin hän uskoi jo nuorena johtaessaan Vaasassa 16-vuotiaana luontokerho Reviiriä. Aika näyttää mikä on Shellin liiketoimintamalli. Onko Jorma otettu johtokuntaan kiillottamaan yrityskuvaa? Onko hän se filosofi tai narri, joka on otettu vastapooliksi sparraamaan toimitusjohtajaa?

"Entä jos ihmiset alkaisivat käydä päästökauppaa? Britanniassa hallitus selvittää, voisiko kansalaisilla olla jonkinlainen hiililuottokortti, jolla hankittaisiin sähköä, polttoainetta ja lentolippuja. Hiilikiintiönsä alittavat voisivat myydä osuuksiaan niille, jotka kuluttavat paljon sähköä tai lentävät usein.
Ollila tuntee brittiläisen keskustelun läpikotaisin. Britanniassa jopa konservatiivipoliitikot tuntuvat esittävän ajatuksia, joista meillä puhuvat lähinnä vihreät ja Maan ystävät."

Tarvitaan kyllä enemmän kuin yksi Hesarin juttu, että uskon esimerkiksi Oxburghin tai Shellin liiketoimintamallin muuttuvan. Taustoja skeptisismille löytyy esimerkiksi Maan ystävien tuottamasta Lessons not Learned -raportista. Toivottavasti öljy-yhtiöt palkkaavat lisää olliloita korvaamaan niitä lobbareita, joita on juossut esimerkiksi Esson asioilla Brysselin toimistoissa.

The School for Atheists

Arno Schmidt on Suomessa heikosti tunnettu saksalainen prosaisti. Hän kuuluu ”postmodernistien” sateenkaariperheeseen, epäpyhään allianssiin jonka jäseniä yhdistää (näkökulmasta riippuen) vain vääräleukaisuus tai tehtävä kielen ja kirjallisuuden uudistamiseksi. Sunnuntaina aloin lukea hänen teostaan The School for Atheists. A Novella = Comedy in 6 Acts (1972). Se kertoo Willam T. Kolderupista ja hänen lähipiiristään vuosina 1969 ja 2014. Sisäkkäiset ja päällekkäiset mise-en-abyme-rakenteet ja kielen typografinen leikittely tekevät teoksesta haastavan omaksua pieninä viihdepaloina. Oli hauska tunne solahtaa sisään Schmidtin kääntäjän John E. Woodsin käyttämään englantiin:

SUSE KOLDERUP (the sleepy cob^old_web of a hi-school junior : superb straight full legs; the peach of a lap infronta the pert blond ass; a fat tender^nave_nebulosity; elfin breastlets, pLatte di Luna; face brimfull of dreamfluff. She speaks reproachfully) : ”Shy, You’re just as cheerful as a babyrattle. : Who’s that calling to chat at length, when people ’re s’=posed to be slêêpin’ ?”; (: Uncle Guide ? : something special ? - : ooh; whaddyano ! dormouslyly) : ”so it’s all gotta be done hoxpox, huh ? - ”; (and now be^t_stakes herself, lady=longlegs, over to the entryhall mirror afterall - ? - ) : ” - dón’t it look=good ? ! - ”

(yesyés : ’Problem Figure; Who exposes Her feet to every passerby’. As plus & strapping as ever a maid reard on her hindlegs; (: ’she wore a green and bonny drass ’nd was indeed a comely lass : a lovely sight was she !’ - (and 50 years later She’s the town witch !)...

KOLDERUP : ”My dear monkeyshine - : in My=day at the site of such garb, they would ’ve silently stricken You from the fam’ly bible. - (?) : But We are no longer living in the dogdays, for You to turn ^up_out in such merrylarkish=brevity.”; (You=&=adult, pff !; (ie, sure : malitia supplet aetatem)).

Schmidtin kirja jää kuitenkin cocktailpaloiksi. Sen lukeminen kokonaisuutena onnistuu parhaiten lomalla, vaikkapa muutamana kesäpäivänä pihatuolissa. Eilen illalla aloitin Péter Esterházyn kirjan Sydämen apuverbit. Olen sen joskus o^s_ttanut kirjaston poistoteoksista 50 sentillä, ja muistin sen olevan runokokoelman. Siinä missä Schmidt on tinkimätön ja taitava, on Esterházy laiska ja knoppaileva.

Elävän ravinnon puolesta

Eno kirjoitti Vihreä lanka -lehdessä ekokestävästä kissanravinnosta. "Kissaa ei sovi päästää luontoon etsimään itse ravintoaan. Se nimittäin on tehokas peto".

Lihaa sen olla pitää, tuumaa kissa. ”Kaupan lihaa” sen olla pitää, näyttää tuumaavan Eno. Vaikka Enolla saattoi olla vähän pilkettä vilkkuluomessa, edustaa väite varsin yleistä näkemystä vihreiden ja kaupunkilaisten parissa.

Miksi on parempi, että kissa syö ”luomu”-tuotantolihaa, joka on sikalassa kasvatettu ja tapettu tätä tarkoitusta (yhteiskunnallistettua ravinnontuotantoa) varten? Miksi on parempi hankkia possuja karsinaan teurastusta varten kuin antaa eläimen metsästää luonnonvaraisia jyrisjöitä ja pikkulintuja?

Kissa on valtaosin kotieläin, ja tuskin Suomen kissakanta kasvaa hallitsemattomasti, kun tämä vierasperäinen laji metsästää kotoperäisiä hiiriä ja lintuja. Totta kai näiden lajien populaatiot kärsivät monin paikoin kissapedoista, niin kuin muidenkin saaliseläinten populaatiot kärsivät saalistajistaan. Sitä voi pitää luontoon kuuluvana ilmiönä.

Onko “kaupan lihaa” -ajatusmallin takana myös sellaisia syitä jotka ovat jääneet tiedostamatta - esimerkiksi kontrollin tarve? Onko meillä tavoitteena saada kissa tulemaan kiltisti ja kuuliaisesti kupin ääreen: näin otamme haltuun ja jäsentyneiksi projekteiksi luonnolliset ja väkivaltaisetkin prosessit. Ovatko linnut niin söpöjä, että itse asiassa haluamme välttää omaa ahdistustamme, kun kissa ”rääkkää” niitä? Sillekin kissan toimintamallille on luonnolliset hygieenis-fysiologiset syyt.

Kissan ”sivistäminen” on arvovalintoihin ja ihmisen tarpeisiin perustuva näkökulma, jolla on vain vähän tekemistä luonnon itsensä kanssa. Hiiri on kissalle maittava ja monipuolinen ateria. Olen tyytyväinen, että kissamme hankkii tätä tuoretta ruokaa ilman jalostus-, pakkaus- ja kuljetuskustannuksia.

Formaattiradio tarjoaa pätkittyjä ohjelmia

Formaattiradio on purkanut sen sidoksen, joka oli puheohjelmaa juontavan radiotoimittajan ja hänen soittamiensa kappaleiden välillä. Ennen toimittaja saattoi kertoa kappaleeseen liittyvän omakohtaisen jutun tai taustatietoa. Nyt juonnot ovat kuin ohjelmaa, jonka katkaisevat irralliset mainoskat... siis biisit. Mikä lie Ylen kanava, Tiina von Martens oli äänessä aamulla kelloradiossa.

Tämä postaus on lähetetty Google Docs & Spreadsheetistä Safari-selaimella. Olihan tätä komboa kokeiltava, kun Google kirjoittaa:

If you are working to fix problems with a specific browser and would like to bypass this check, just add &browserok=true to the end of the Google Docs & Spreadsheets url.

Please note that it is a violation of intergalactic law to use this parameter under false pretenses, so don't let us catch you at it.

And, it won't work very well -- really.

Kokeilin myös Picasa-kuvagallerioita tekemällä kaksi verkkoalbumia.

Sanomalehti kehittyy

Hesarin tämänpäiväinen numero on varustettu innovaatiolla, joka sopii tähän kiireiseen ja yksilökeskeiseen aikaan. Yleisönosastosivun sisäreunassa, arkin keskellä on perforointi, jollain krouvilla koneella vetäisty repäisylinja.

Me luemme viikonloppuisin Hesarin yhdessä. Yksin lehti tulisi selattua pikaisemmin, mutta toisen jatkaessa aukeaman lukemista tulee itsekin luettua "vielä yksi juttu".

Perforointi antaa uusia mahdollisuuksia tuunata parilukua. Toivoisin tätä uudistusta erityisesti kuolinilmoitusten yhteyteen. Olisi helppoa repäistä tämä sivu erikseen ja antaa kiinnostuneille mahdollisuus syventyä lehden osastoista homeerisimpaan, samalla kun itse voisi jatkaa uutisten parissa.

HUOM: Kommentointi on nyt avoin kaikille.

Visualistin kolme työkalua

Visualistin työkalupakkiin kuuluu kolme perustyökalua: katse, käsi ja mielikuvitus. Niille löytyy käyttöä tekipä maalausta, valokuvaa tai layoutia.

Katse jäsentää sen mitä visualisti näkee. Kuvataiteilija hahmottelee ensin elementtien suhteet ja mitat. Maalarista riippuen tämä käy intuitiivisemmin tai tietoisemmin. Sama katse myös arvioi syntyvää kuvaa ja sen ominaisuuksia.

Itselleni katse on visualistina toimimisen perusta. Valokuvaajana olen kuin prosessori, joka analysoi näköhavaintojaan ja vaikutelmia, joita rajausten tuottamat representaatiot antavat. Piirtämään opin joitain vuosia sitten nimenomaan pohtimalla tapaani katsoa, pyrkiessäni kehittämään katsettani. Art directorina saa aikaa ihan käyttökelpoisia julkaisuja katsomalla mitä muut ovat tehneet edellä ja soveltamalla eii apinoimalla perässä.

Käsi eli tekninen hallinta on osa-alue, joka alkaa erotella sunnuntaimaalarit yhteen ja vakavat harrastajat toiseen kastiin. Valokuvauksessa tämän osatekijän voi kuitata sisäistämällä jonkin hyvän kirjan ja välineistönsä tekniset mahdollisuudet. AD:lla on muuttuvan teknologian vuoksi jatkuva teknisten taitojen päivityksen tarve.

Mielikuvitus, tai tarkemmin ajatellen luovuus on osa-alueista haasteellisin. Sitä on vaikea opetella ja opettaa, koska se on enemmän kuin pelkkä työkalu: luovuus ja sen laji ovat osa yksilön persoonallisuuden piirteitä. Perustaltaan luovuus on joutilaan mielikuvituksen ja vankan asiantuntemuksen tuomaa taitoa tehdä toisin, omalla ja uniikilla tavalla. Ennen sitä pidettiin taiteilijoiden ammattisalaisuutena, nyt luovuutta vaaditaan myös sisältötuotannossa ja elämystaloudessa.

Ja sitten se varsinainen syy eli uuden lelun hankinta. Ostin eilen Canon Powershot Pro1:n, jonka käsikirjaa luin koko illan. Hyvällä välineellä ja sen hallinnalla eivät onnistuneet kuvat jää ainakaan tekniikasta kiinni.

Barbaarit tulevat

Siirtolaisuus on täynnä kultaisia mahdollisuuksia. Kirjassaan Kyllä Amerikka opettaa Sitra-johtaja Antti Hautamäki kuvailee Eldoradoon saapuneet eurooppalaiset, afrikkalaiset, aasialaiset ja latinot: ”kaikkia heitä yhdistää englannin kieli ja paremman elämän toivo.”

Monikulttuurisuus on mielestäni Kalifornian kiinnostavin piirre. Se on myös osaselitys Kalifornian taloudelliselle menestykselle. Alue houkuttelee maahanmuuttajia kaikkialta maailmasta (...) Kiinalaiset ja intialaiset emigrantit johtivat 1990-luvun lopulla 24 prosenttia kaikista Piilaakson yrityksistä, ja ulkomaalaisten omistamat yritykset työllistivät 14 prosenttia alueen työvoimasta.”

Hollanti oli kymmeniä vuosia tunnettu suuresta siirtolaisten määrästä ja kulttuurien rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Pinnan alla kyteneet ristiriidat leimahtivat ilmiliekkeihin kahden murhan kautta muutama vuosi sitten. Oikeistopopulistinen poliitikko Pim Fortuyn murhattiin 2002. Rääväsuinen elokuvaohjaaja Theo van Gogh kuoli raa’alla tavalla 2004, kun ääri-islamilainen Mohammed Bouyeri sai tarpeekseen islam-kritiikistä.

"Toisen polven siirtolaisten ongelmat ovat erityisen pahoja. Toinen polvihan oli asialla myös Lontoossa, kun metrojunia ja bussi räjäytettiin," kirjoitti Heikki Aittokoski sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Yhdysvalloissa siirtolaiset integroituvat ja kantavat taloutta eteenpäin. Euroopassa siirtolaiset jäävät työttömiksi sosiaalipummeiksi ja irralleen valtakulttuurista. Amerikka on siis onnistunut ja Eurooppa epäonnistunut.

Mistä ero johtuu? Euroopan ay-liikkeen minimipalkkarajoista? Siitä, että Euroopassa siirtolaisia tulee liian vähän - he muodostavat vähemmistön, kun taas USA:ssa siirtolaiset ovat enemmistö? Onko Eurooppa nähtävä Yhdysvaltojen tulevaisuuden kuvana, stagnaationa joka iskee siirtolaisuuden asettuessa?

Voisiko ero johtua Yhdysvaltain uskonnollis-kulttuurisesta sulatusuunin luonteesta eli suvaitsevuudesta eri tapoja kohtaan? Onko siinä, että ”kaikki ovat siirtolaisia” pakottava tarve löytää yhteinen ideologia, yhteinen symboliarvo, jotta olisi kohde johon identiteetti voisi kiinnittyä?

I pledge allegiance to the flag of the United States of America, and to the Republic for which it stands, one Nation under God, indivisible, with liberty and justice for all.

Siirtolaisuuden historia tarkoitti teurastusta intiaaneille, orjakaleereita afrikkalaisille, se tarkoitti rautateille nääntyviä kiinalaisia sekä alipalkattuja latinoja. "Kaukaasialainen rotu" (kuten he kutsuvat valkoista väkeä) meni, valloitti ja voitti. Ties vaikka Eurooppakin nousisi seuraavaksi maailmanvaltiaaksi, kun jokin siirtolaisryhmä pääsee vallankahvaan ja hyödyntää alkuperäisväestöä ja sen rikkauksia omiin tarpeisiinsa.

Luusereista, tyynesti

Yöpöydälläni on Jayne Anne Phillipsin kokoelma Fast Lanes, jonka novellit piirtävät vahvasti mieleen painuvia kuvia päähenkilöistään. Nämä henkilöt ovat amerikkalaisen unelman ylijäämätavaraa: köyhiä, siirtolaisia, vinksahtaneita, sairaita tai muuten vain eri tien kulkijoita.

Eilen illalla luin novellin Rayme. Sen kertoja kuvaa kämppäkaverinsa Raymen toimia ja tempauksia opiskelijoiden ränsistyneessä kommuunissa 1970-luvulla. Kontekstin ja kerronnan sävyn rakentamisessa täytyy olla huolellinen, että lukijalle syntyy uskottava ja ymmärrettävä kuva nuoresta naisesta, joka pistää kavereilleen keittämään soppaan palan lattian linoleumimattoa:
”It’s clean,” Rayme said, ”I washed it first,” and then, angrily, ”If you’re not going to eat my food, don’t look at it.”

Phillips kirjoittaa varsin lakonisesti. Hän antaa tapahtumien sekä dialogien sävyjen puhua puolestaan. Rayme ei ole vain kertomus päähenkilöstään, vaan meskaliinihuuruinen tuokiokuvaus 70-luvun puolivälin amerikkalaisesta opiskelijoiden vaihtoehtokulttuurista Vietnamin sodan jäljiltä. ''This story could be about any of those people, but it is about Rayme and comes to no conclusions.''

Lyhy Tutkistelemus Webbiszä ja Palowijna Kirjotuxist

Jos viinavero tosiaan nousee, löytyy apu netistä. Siihen hätään voi lukea vaikka aineistopalvelu Kainosta Lyhy Tutkistelemus Palowijnan Poltto-Aseista ja Palowijnan Walmistamisesta Jywistä , Hedelmistä , Marjoista ja Juurista , Nijn myös Käytteen walmistamisesta ja Distilleeratuista Palowijnoista etc . etc .

Vanhat tekstit ja lähdeaineistot punkevat nettiin häkellyttävällä vauhdilla. Project Gutenberg lienee kaikkien tuttu, ja useille myös Project Runeberg, josta löytyy klassisia pohjoismaisia teoksia.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Aineistopalvelu Kaino on uusi tulokas. Siellä on tarjolla suomenkielisiä tekstejä 1500-luvulta 1900-luvun alkuun, suomalaisia sananparsia, Karjalan kielen sanakirjan hakusanat ynnä muuta.

Setä Petros ja matematiikka

Luinpa juuri Hesarista jutun tiedevuodesta 2006. Siinä kerrottiin Science-lehden valinnasta vuoden ykkösuutiseksi. Venäläinen matemaatikko Grigori Perelman oli löytänyt ratkaisun yhdelle maailman kuuluisimmista ja hankalimmista matemaattisista pulmista eli Poincarén konjektuuriin.

Aihe hyppäsi lehdestä esiin, kun satun juuri lukemaan Apostolos Doxiadisin romaania Setä Petros ja Goldbachin hypoteesi. Se on aika keveästi kerrottu tarina nuoren kertojan sedän suuresta unelmasta ja siitä miten tämä omistaa koko elämänsä kuun kurkotteluun. Petros ei halua suvun firmaa pyörittämään eikä hänelle myöskään riitä se, että olisi keskinkertainen matemaatikko. Tällä on tietysti seurauksia niin hänen uralleen kuin sosiaalisuudelleenkin. Tuli elävästi mieleen tämä venäläinen erakoitunut nero.

Matematiikka on yksi kirjan päähenkilöistä, ja ajattelinkin lukea kirjasta ainakin alun nuoremmille lapsilleni jonain iltana. He ovat hakemassa uuteen opinahjoon ensi vuodeksi. Toinen haluaa yläasteen englanti-matematiikka-painotteiselle luokalle ja toinenkin lukioon, joka on erikoistunut matematiikkaan.